Uno
| Laji | Kissa |
|---|---|
| Ikä | 7 |
| Sukupuoli | Uros |
| Paikkakunta | Kymenlaakso, Kotka |
| Yhdistys | Kodittomien Kissojen Tuki ry |
| Sijainti | Kotka |
| Lisätietoa | kissojentuki.fi |
En ole mitenkään kovin aktiivinen luonteeltani, ja siksi olenkin täällä sijaiskodissani aloittanut liikunta- ja leikkikoulun. Se alkaa pikkuhiljaa myös tuottamaan tulosta, sillä painoni on hieman pudonnut ja hetkittäin osaan jo suorastaan riehaantua leikkiessäni. Omilta ihmisiltäni pitäisi löytyä intoa aktivoimiseeni, jotta alkaneesta elämäntapamuutoksesta tulisi pysyvä. Myös ruokamääriini kannattaa kiinnittää huomiota. Minulla ei voi olla koko ajan ruokaa tarjolla.
Rauhallisesti tutustuttamalla voisin arvostaa ystävällisen ja kissasosiaalisen poikakissan seuraa, jonka kanssa voisi välillä vähän painia ja juosta yhdessä. Kaverin tulisi kuitenkin olla tämmöinen vähän vanhempi ja rauhallisemman sorttinen.
Minut voidaan luovuttaa myös ainoaksi kissaksi, mutta silloin on erityisen tärkeää, että ihmiselläni on minulle riittävästi aikaa.
Nyt asun täällä sijaiskodissa pitkäaikaisen ystäväni Bambin kanssa, mutta emme ole erityisen läheisiä.
Saattaisin innostua valjaissa tai ulkotarhassa ulkoilemisesta.
Noudatan tällä hetkellä urinary-ruokavaliota, sillä minulla on ennen sijaiskotiin muuttoani ollut pissatulehdus. Munuaisarvoni on vasta tarkistettu ja ne olivat kunnossa. Myös hampaani on juuri hoidettu. Kaksi hammasta jouduttiin
poistamaan syöpymän vuoksi. Vuosittaisiin tarkastuksiin ja mahdollisiin hoitoihin on syytä varautua myös tulevaisuudessa.
Olen FIV/FeLV-negatiivinen, leikattu, rokotettu, madotettu ja sirutettu.
Minut voi tavata täällä sijaiskodissani Kotkassa.
Jos kiinnostuit, laita sähköpostia adoptio.kissojentuki@gmail.com tai soita 050 555 1197 (iltaisin)