Harmuli

LajiKissa
Ikä3
SukupuoliUros
PaikkakuntaPohjois-Pohjanmaa, Oulu
YhdistysOulun seudun Eläinsuojeluyhdistys ry
Arviolta 3-4-vuotias populaatiotaustainen Harmuli on komea ja leikkisä herrasmies. Taustansa vuoksi Harmuli suhtautuu ihmiseen vielä varautuneesti, mutta viettää kuitenkin mielellään aikaa ihmisen välittömässä läheisyydessä. Harmuli nauttii kovasti myös leikkimisestä, ja leikin kautta Harmuli rohkaistuu lähestymään ihmistä sohvalle. Onkilelu on Harmulin ehdoton suosikki. Harmuli tutkailee myös mieluusti varpaita ja sormia ohi kulkiessaan. Harmuli on kunnostautunut maan tasalla olevan parvekkeen tuholaistorjujana - yksikään päästäinen ei pääse parvekkeelle asustelemaan Harmulin vahtivuorolla! Metsästyksen ohella Harmuli nauttii kissakaverin kanssa painimisesta ja juoksemisesta. Adoption edellytyksenä onkin, että Harmuli saisi muuttaa sellaiseen kotiin, jossa sillä olisi leikkisä ja rohkea kissakaveri. Harmuli on perusterve ja sisäsiisti.

Harmuli luovutetaan asianmukaisesti loishäädettynä, leikattuna, kahdesti rokotettuna, sirutettuna, FIV/FeLV negatiiviseksi testattuna ja eläinlääkärin tarkastamana. Harmulin luovutushinta on 300€. Mahdolliselle kiinnostuneelle kodille annetaan mieluusti lisätietoja Harmulin tilanteesta ja taustoista.

Ota meihin yhteyttä sähköpostitse oulunesy@gmail.com ja kerro mahdollisimman kattavasti, millaisen kodin voisit kissalle tarjota. Kiinnitäthän huomiota hakemuksesi laatuun ja kattavuuteen, sillä siten erotut joukosta eduksesi. Ennen uuteen kotiin luovutusta kotiehdokkaat haastatellaan sijaiskotivastaavan toimesta kasvotusten (etäällä asuvat videoyhteydellä), ja kissaa tulee käydä tapaamassa sijaiskodissa.

Oulun ESY:n asiakastunnus Ruokaviraston eläintenpitäjä- ja pitopaikkatunnusrekisterissä on 19816052. Kissa sijaitsee yhdistyksen sijaiskodissa Oulussa.

Jaa tämä lemmikki ystävillesi: