Pirjo

LajiKissa
Ikä5
SukupuoliNaaras
PaikkakuntaEtelä-Pohjanmaa, Seinäjoki
YhdistysSeinäjoen seudun Eläinsuojeluyhdistys
SijaintiSeinäjoki
Lisätietoawww.ssesy.fi
Omaa kotia etsii Pirjo, joka on noin 5-vuotias kaunis puolipitkäkarvainen tummakilppari tyttönen. Pirjo tuli yhdistykselle kodinvaihtajana ja asustaa tällä hetkellä sijaiskodissa Seinäjoella. Pirjo etsii rauhallista kotia, jossa olisi rauhallinen kollikaveri. Pirjolle löytyikin jo koti, mutta valitettavasti kissakemiat eivät kohdanneet ja Pirjo palautui vielä yhdistykselle.

Sijiaskodissa Pirjolla on kissakaverina 8-vuotias poika, joka leikkii välillä liian rajusti, mutta tulevat kuitenkin hyvin toimeen. Aikaisemmassa kodissa on ollut kaverina kaksi muuta kissaa ja koiranpentu. Heidän kanssaan Pirjo on tuntenut itsensä ulkopuoliseksi ja ollut ahdistunut. Pirjo tulee siis toimeen sopivan kollikaverin kanssa, joka olisi sopivan rauhallinen, mutta ei liian alistuva. Lapsista ei ole kokemusta. Pirjo on ollut aina sisäkissa, mutta tykkää olla parvekkeella.

Pirjo on edelleen hieman arka, mutta paljon rohkaistunut puolessa vuodessa. Pirjo tulee itse hakemaan rapsutuksia, arvostaa omaa tilaa. Hän tykkää nukkua korkealla kiipeilypuussa ja kissojen pedeissä.

Vieraita tulee vastaan ovelle katsomaan. Sylissä olemista harjoiteltu ja siinä paljon edistynyt. Kynsiään ei ole antanut leikata ja turkin harjauksessa ollut välillä haasteita, mutta ajan kanssa oppii luottamaan. On melko hiljainen, maukuu todella harvoin. Pirjo on viisas ja oppii nopeasti, mm. miten aukaista ruokakaapit ja roskiksien ovet. Tämän vuoksi on sijaiskodissa pitänyt hommata lapsilukot.

Pirjo on hieman nirso ruuan suhteen. Pirjon ruuan tulee olla viljatonta, niin kuin kissan ruokavalion muutenkin. Lempiruoka on ollut Mjaun hyytelöt ja pateet. Herkkuina ovat maistunut parhaiten pakastekuivatut herkut. Pirjo on tottunut erilaisiin vessoihin ja hiekkoihin ja hoitaa vessa-asiat mallikkaasti.

Pirjo on muuten terve, mutta hänellä on todettu hammassyöpymätauti. Tämän vuoksi on häneltä jouduttu poistaman viisi syöpynyttä hammasta ja ainakin kaksi hammasta vielä tulevaisuudessa. Hammassyöpymätaudin takia on ehdottoman tärkeää, että Pirjoa käytetään jatkossakin säännöllisesti hammashoidoissa.

Pirjo on monesti madotettu, leikattu, rokotettu, sirutettu ja FiV/FelV-testattu negatiiviseksi.



KOTIHAKEMUKSET

Käytössämme on adoptiolomake. Kattavat hakemukset kotiesittelyineen ja yhteystietoineen (erityisesti puhelinnumero) adoptiolomakkeen kautta. Lomakkeella voit kysyä myös lisätietoja kissoista. Vastaamme niihin sähköpostitse tai puhelimitse. Sopivien ehdokkaiden haastattelut hoidetaan kuitenkin puhelimitse.

Tutustuthan myös luovutusehtoihimme etukäteen!

Aikuisten kissojen adoptiolomakkeen ja luovutusehdot löydät osoitteesta https://www.ssesy.fi/kodittomat/
-
Ssesyn Y-tunnus 3024987-8

Jaa tämä lemmikki ystävillesi: