Konna
Laji | Muu |
---|---|
Ikä | 6 |
Sukupuoli | Naaras |
Paikkakunta | Pohjois-Pohjanmaa, Oulu |
Yhdistys | Oulun seudun Eläinsuojeluyhdistys ry |
Konna on Reevesin kilpikonna/vaippakonna, todennäköisesti naaraspuolinen. Edellisen omistajan mukaan Konnalla on ikää noin 6-7 vuotta. Konna on asunut aiemmin Rovaniemellä ja saanut siellä nimensä. Konna on ollut nykyisellä omistajalla vasta hetken aikaa, mutta muuttuneen elämäntilanteen vuoksi päättävät luopua Konnasta. Nykyisellä kodilla ei ole resursseja siihen hoitoon mitä Konna tarvitsee, koska Konnaa ei voi jättää päiviksi yksinään. Nykyinen omistaja on hankkinut isomman altaan, ulkosuodattimen ja muut tarvikkeet. Konna on todella sosiaalinen ja kaipaa huomiota paljon. Luonteeltaan Konna on utelias ja aktiivinen. Hän muun muassa tykkää juosta lattialla, mutta ei pure koskettaessa. Konna kolistelee altaassa, jos on vailla jotain, esimerkiksi halutessaan juoksemaan tai jos hänellä on nälkä. Konna on oppinut todennäköisesti aiemmassa kodissa, että häntä ruokitaan tiuhaan ja onkin kova syömään. Konna on oppinut syömään erillisessä vadissa.
Nykyinen omistaja kertoo haluavansa mielellään Konnan lopulliseen perheeseen, jossa saa hyvät olosuhteet elää. Lisäksi Konnan tulisi saada paljon huomiota. Konna on tietojen mukaan perusterve kilppari. Konnalla on 129cm leveä akvaario, Eheim Professionel 2 ulkosuodatin, kiipeilytaso ja muut tarvikkeet. Pyyntihinta kaikkineen on 200€.
Jos koet, että Konna voisi olla sinulle sopiva perheenjäsen, otathan yhteyttä! Omistaja Katjaan voi ottaa yhteyden sähköspotilla osoitteeseen shautala06@gmail.com.