Heino
Laji | Kissa |
---|---|
Ikä | 0 |
Sukupuoli | Uros |
Paikkakunta | Pohjois-Pohjanmaa, Oulu |
Yhdistys | Oulun seudun Eläinsuojeluyhdistys ry |
Tämä takatukka-pallero on ollut ennen yhdistykselle saapumista kotikissana, mutta suhtautuu kuitenkin varautuen uusiin ihmisiin. Tämän huomaa siinä, että Heino saattaa piiloutua ollessaan epävarma, mutta tulee kuitenkin esiin kokiessaan olonsa turvalliseksi. Toistaiseksi Heino ei ole osoittanut pitävänsä nostamisesta tai sylittelystä, mutta hän nauttii kuitenkin esimerkiksi harjailusta!
Heino on ollut ruokailun suhteen valikoiva, mikä on toki osalle kissoista tyypillistä käytöstä. Sen lisäksi hän on myös hyvin tarkka vessoistaan: vessojen tulee olla puhtaita ja niissä tulee olla riittävästi hiekkaa. Sijaiskodissa Heinolla on ollut taipumusta pissata lattialle, mikäli edellä mainitut kriteerit eivät ole täyttyneet. Vastaavanlaista käytöstä ei kuitenkaan ole ollut havaittavissa aiemmassa sijaiskodissa. Sisäsiisteyden kanssa ei ole ollut ongelmaa, kun Heinon tarpeisiin on vastattu. Heino hyötyy myös siitä, että vessoja olisi ainakin kaksi.
Heino on todettu perusterveeksi ja hampaat on hoidettu yhdistyksellä olon aikana. Tuolloin Heinolta on poistettu kaksi hammasta. Seniori-iän huomioiden Heinoa olisi hyvä käyttää säännöllisesti hammastarkastuksessa (1-1½ vuoden välein), vaikka hampaat onkin nyt vastikään hoidettu.
Heino on joutunut vaihtamaan sijaiskotia pariin kertaan, ja muutokset ovat Heinolle stressaavia. Uuden kodin on syytä varautua siihen, että Heino voi reagoida muutokseen esimerkiksi syömättömyydellä. Sijaiskotivastaavalta saatte vinkkejä ja keinoja stressaavien tilanteiden helpottamiseksi. Heino soveltuu siis rauhalliseen kotiin, jossa sille osataan antaa omaa tilaa ja huomiota sopivassa suhteessa. Heino on ollut sijaiskodissa, jossa on ollut myös koira ja toinen kissa mutta itsekseenkin Heino vaikuttaa viihtyvän. Valitettavasti Heino tuskin viihtyisi pienten lasten kanssa.
Ota meihin yhteyttä sähköpostitse oulunesy@gmail.com ja kerro mahdollisimman kattavasti millaisen kodin voisit sille tarjota. Kiinnitäthän huomiota hakemuksesi laatuun ja kattavuuteen, sillä siten erotut joukosta eduksesi. Ennen uuteen kotiin luovutusta kotiehdokkaat haastatellaan sijaiskotivastaavan toimesta kasvotusten (etäällä asuvat videovälitteisesti) ja kissaa tulee käydä tapaamassa sijaiskodissaan.
Heino luovutetaan leikattuna, kahdesti rokotettuna, sirutettuna, sekä fiv/felv negatiiviseksi testattuna ja eläinlääkärin tarkastamana. Sen luovutushinta on 200€.
Oulun esyn asiakastunnus Ruokaviraston eläintenpitäjä- ja pitopaikkatunnusrekisterissä on 19816052. Eläin sijaitsee yhdistyksen sijaiskodissa Oulussa.