Sylvesteri

LajiKissa
Ikä5
SukupuoliUros
PaikkakuntaUusimaa, Vantaa
YhdistysMirrirescue ry
SijaintiHelsinki
Lisätietoahttps://www.mirrirescue.fi/sylvesteri/
Sylvesteri saapui sijaiskotiin elokuun alussa. Vielä arka, mutta erittäin kiltti Sylvesteri etsiii kotia ensisijaisesti toisen kissan kaverina.
Sylvesterin (kavereiden kesken Syltty) arvellaan olevan n. 5-vuotias. Ensimmäiset päivät sijaiskodissa Sylvesteri vietti vessassa kaapin alla, josta uskaltautui tulla vain syömään sekä käyttämään hiekkalaatikkoa. Kuitenkin jo muutamien pävien sisällä Sylvesteri rohkaistui tekemään pieniä tutkimusmatkoja piilonsa ulkopuolelle. Arkuuden alta Syltystä on paljastunut erittäin kiltti ja hyväkäytöksinen nuorimies.

Tällä hetkellä Syltty on jo hyvin tutustunut hoitokotiinsa ja hänen suosikkipaikkansa ovat kiipeilypuussa sekä parvekkeella. Sylvesteri antaa hieman rapsutella itseään pään alueelta, kunhan tilanne on tarpeeksi rauhallinen. Hän selkeästi nauttii rapsutuksista, vaikka ihmisen kosketus vielä jännittääkin.

Sylvesteri on herkkusuu, joka nauttii monipuolisesta ruokavaliosta ja erityisesti erilaisista herkuista. Hän hakee namit kiltisti kotihoitajan kädestä ja herkutteluhetket ovat aina erityisiä myös sosiaalistamisen kannalta. Sylttyä saa helposti motivoitua herkuilla ja mm. koppaan meno onnistuu nameilla hienosti.
Myös erilaiset makupaloja sisältävät aktivointipelit ovat olleet hänen mieleensä.

Sylvesterin menneisyys on jäänyt mysteeriksi, mutta hän vaikuttaa olleen, ainakin joskus, sisäkissana jonkun lemmikkinä. Hiekkalaatikon käyttö onnistuu hienosti ja sijaiskodin huonekalut sekä kasvit ovat saaneet olla rauhassa.

Sylvesteri etsii kotia, jossa osataan huomioida ja ymmärtää hieman aremman kissan sielunelämää.
Rohkeampi kissakaveri voisi myös auttaa sosiaalistamisessa, kunhan kissat totutetaan huolella toisiinsa. Sylvesteri tulee tarvitsemaan vielä myös uudessakin kodissa tapahtuvaa johdonmukaista harjoittelua, jotta häntä voidaan tulevaisuudessa nostella tai muuten käsitellä normaalisti.
Ajan kanssa Sylvesteristä saa varmasti ihanan sekä kiltin kissakaverin.

Sijaiskodissa Sylvesteri on ollut raakaruoalla. Uudelta kodilta ei vaadita raakaruokinnan jatkamista, mutta kodin on hyvä varautua ruokavalion muutokseen asteittain.

Jaa tämä lemmikki ystävillesi: