Pipari

LajiKissa
Ikä2
SukupuoliNaaras
PaikkakuntaEtelä-Pohjanmaa, Seinäjoki
YhdistysSeinäjoen seudun Eläinsuojeluyhdistys
SijaintiIlmajoki
Lisätietoawww.ssesy.fi
Etelä-Pohjanmaalta lähtöisin oleva upea kissaneiti Pipari etsii ikiomaa kotia. Arviolta noin parivuotias Pipari on loukutettu ulkosalta keskeltä kylmää talvea.

Sijaiskotiin Pipari saapui juuri ennen joulua, arkana, pelokkaana ja nälkäisenä. Juuri joulun lähestyessä piparin tuoksun leijaillessa uunista, Pipari saikin nimensä. Aluksi neidin koko nimi oli Ujo Pipari, koska neitokainen oli hyvin hyvin arka. Ja ihan ymmärrettävää. Jos ei ole koskaan elänyt ihmisen kanssa, on iso ihminen aika pelottava ilmestys pienen kissan mielestä.

Kuukausien aikana Ujon Piparin nimi muuttui välillä Härskiksi Pipariksi, koska kiihkeä neiti mourusi niin rehvakkaasti kiimahuuruissaan. Härskiys jäi eläinlääkärin pöydälle sterilisaation jälkeen. Edelleen Pipari on arka ihmisiä kohtaan. Pipari kyllä touhuilee ja kulkee ihmisten seassa, mutta ei anna juurikaan koskea itseensä. Muiden kissojen ja koirien kanssa Pipari tulee mainiosti toimeen. Sijaiskodissa Pipari elelee 7 muun kissan ja 2 koiran kanssa.

Nyt Piparille etsitäänkin kotia, jossa ymmärretään herkän kissan sielunelämää. Ymmärretään että muutto uuteen kotiin on aluksi kova shokki, jolloin arka kissa lymyilee piilossa. Kun kissa tuntee olonsa turvalliseksi, se alkaa tutustua pikkuhiljaa uuteen kotiinsa ja ystäviinsä.

Voi olla että tästä kauniista neidistä kuoriutuu vielä ihmisenkin paras ystävä, kunhan edetään kissan ehdoilla. Sijaiskoti myöntää, ettei ole muiden kiireiden ohella istuskellut tuntikausia kesyttämässä Piparia, vaan Pipari on elellyt sijaiskodissa vähän tarkkaillen muita, mutta samalla kuitenkin koko ajan rennommin. Piparin lempipaikka onkin korkealla kiipeilypuussa, josta on hyvä seurata perheen touhuja.

Piparille toivotaan löytyvän siis rauhallinen koti, jossa ei ole pieniä lapsia. Kesy kissakaveri/kaverit olisi hyvä löytyä, jotka näyttäisivät Piparille kesyn kissan mallia. Hienona neitinä Pipari osaa myös hienosti käyttää hiekkalaatikkoa.

Pipari luovutetaan useasti madotettuna, sirutettuna, rokotettuna ja leikattuna sekä FiV/FeLV- testattuna terveeksi.

KOTIHAKEMUKSET

Käytössämme on adoptiolomake. Kattavat hakemukset kotiesittelyineen ja yhteystietoineen (erityisesti puhelinnumero) adoptiolomakkeen kautta. Lomakkeella voit kysyä myös lisätietoja kissoista. Vastaamme niihin sähköpostitse tai puhelimitse. Sopivien ehdokkaiden haastattelut hoidetaan kuitenkin puhelimitse.

Tutustuthan myös luovutusehtoihimme etukäteen!

Aikuisten kissojen adoptiolomakkeen ja luovutusehdot löydät osoitteesta https://www.ssesy.fi/kodittomat/

-

Ssesyn Y-tunnus 3024987-8

Jaa tämä lemmikki ystävillesi: