Remu

LajiKissa
Ikä4
SukupuoliUros
PaikkakuntaPirkanmaa, Tampere
YhdistysMaukula ry
”Moi! Minä olen Remu. Olen tosi komea kolli, katsokaa nyt vaikka miten hieno harmaakuosinen hattu minulla on päässä. Eipä tule tällaista kuviota joka päivä vastaan!

Olen arviolta 4-vuotias, siis aikuinen mies jo. Luonteeltani olen rento ja rauhallinen kaveri. Rapsutuksia en vielä ole huolinut, mutta olen reipastunut niin paljon, että pian ollaan varmasti jo kosketusväleissä. Luulen, että minusta tulee mukava seuramies, kunhan pääsen oman kodin rauhaan. Viihdyn hyvin varsinkin korkeissa paikoissa, kuten kiipeilypuun ylimmässä pedissä, joten tulevassa kodissa saisi olla minulle tähystystorni, josta voin katsella valtakunnan menoa!

Hampaani on hoidettu Maukulassa ja aika monta niistä onkin poistettu. Hammashuoltooni tulee jatkossakin kiinnittää huomiota, jotta purukalustoni pysyisi yhtä priimassa kunnossa kuin minä olen.

Haluaisitko olla minun ihmiseni? Minä haluaisin olla sinun rakkautesi, herkkujesi ja rapsutustesi kohde!”

Remu luovutetaan rokotettuna, sirutettuna, leikattuna, FIV/Felv-testattuna ja madotettuna. Remua ei luovuteta ainoaksi kissaksi eikä vapaasti ulkoilevaksi. Yhden kissan luovutusmaksu on 200 €.

Olisiko juuri sinulla tarjota mainiolle Remulle oma koti? Jos Remu herätti mielenkiintosi, olethan yhteydessä osoitteeseen maukula@maukula.com ja kerro millaisen kodin voisit hänelle tarjota.

Ennen yhteydenottoa, tutustu adoptioprosessiimme osoitteessa https://www.maukula.fi/usein-kysytyt-kysymykset/.

Jaa tämä lemmikki ystävillesi: