Fuuga

LajiKissa
Ikä10
SukupuoliNaaras
Paikkakunta,
YhdistysPirkanmaan Eläinsuojeluyhdistys
Hei! Olen Fuuga, omanarvontuntoinen kissarouva. Olen syntynyt arviolta vuonna 2010, kunnioitettava 10 vuoden ikä on siis saavutettu! Etsin rauhallista kotia ainoana kissana.

Väritykseltäni olen mustakilppari, ja muutama ihminen on sanonut, etteivät aikaisemmin ole nähneet vastaavaa… eivät tietenkään, värini on ainutlaatuinen! Kun tulin tänne tilapäiskotiin, olin kuulemma kovin surusilmäinen ja reppana. Yleisilmeeni on sittemmin hoidon ansiosta kirkastunut selvästi, ja olen myös saanut lihaa luiden ympärille.

En luota vielä ihmiseen, koska olen tottunut selviytymään yksin ulkona. Yhtäkkiä minun muka pitäisi olla rapsutuksia rakastava sylikissa, ehei.. ei se niin helposti käy kuulkaas! Ihmiseltä saan kuitenkin ruokaa ja katon pääni päälle, joten en usko, että he ihan kovin pahoja ovat.

Pienin askelin opin kotikissan elämään, mutta haluan tehdä sen rauhassa ja omassa tahdissani. En tahdo, että minulta vaaditaan jotain sellaista, mihin itse en ole valmis. Esimerkiksi en anna vielä ihmisen koskea minuun, mutta he saavat lähestyä minua rauhallisesti. Seuraan maailmaa ja talon elämää omasta piilopaikastani, ei tässä iässä jaksa enää mitään hötkyillä.

Toivon todella, että saisin elää arvokkaan loppuelämän ainoana kissana. Tulen kyllä toimeen muiden kissojen kanssa, mutta heidän täytyy ehdottomasti jättää minut rauhaan. Toivon ihmisiltä myös rauhallisuutta, joten elämä lapsiperheessä voi aiheuttaa minulle tarpeetonta stressiä.

Haluan vielä tässäkin iässä oppia luottamaan ihmiseen, ja viettää rauhallista loppuelämää heidän kanssaan.
Kissat: 045 6572148
LUE OHJEET kotisivuiltamme https://pesu.org/kodittomat-elaeimet

Jaa tämä lemmikki ystävillesi: