Lili

LajiKissa
SukupuoliNaaras
PaikkakuntaPohjois-Pohjanmaa, Oulu
YhdistysOulun seudun Eläinsuojeluyhdistys ry
Lili on n. 2-vuotias, sisäsiisti neitikissa. Se on rohkea, luottavainen, rauhallinen, ystävällinen, seurallinen ja hellyydenkipeä. Lili on mitä mainioin tuki aralle kissalle. Se valikoitui sijaiskotiinsa rohkaisemaan araksi jäänyttä, loukutettua kissaa, johon ihmiskontaktilla ei oltu saatu kovin suurta vastetta. Lilillä kesti 10 min sijaiskodissa ottaa homma haltuun. Se siis tulee toimeen toisen kissan kanssa, mutta voisi kuvitella, että se tulisi paremmin juttuun vähän rauhallisemman ja vanhemman kissan kanssa. Energisen nuoren kissakaverin leikit alkaneet käydä hermoille ja välillä se läpsii yli-innokasta kaveria naamalle, kun toinen tulee härnäämään juuri silloin kun ei kiinnostaisi. Lili ei siis välttämättä tarvitse kissaseuraa.

Lili on leikkisä ihmisen kanssa, se mm. juoksee ja hyppii narulelun perässä. Yksinään Lili on rauhallinen, vaikka kiipeilee ja tutkii paikkoja aktiivisesti. Se tulee toimeen niin tuttujen kuin vieraidenkin ihmisten kanssa sekä on rohkea ja seurallinen myös isommassa porukassa. Lili tykkää silityksistä, viihtyy sylissä ja kainalossa. Se myös hakeutuu ihmisen seuraan. Vaikka se ei ole tavannut lapsia sijaiskotiaikana, todennäköisesti se tulee hyvin toimeen myös lasten kanssa, kunhan sitä käsitellään rauhallisesti. Jos silittely menee turhan kovakouraiseksi, se pitää kyllä puolensa ja näykkäisee.

Lili saattaa tulla aamuisin herättämään hellästi märällä nenällä ja jää viereen/päälle pötköttelemään kunnes on aika nousta. Se antaa kantaa ja nostaa ja käsitellä melkein miten vaan. Sen suuret silmät rähmivät herkästi, joten niitä pitää putsata päivittäin esim. keitetyllä vedellä ja pumpulilla, mutta putsaus on helppoa, koska Lili on niin kiltti käsitellä. Useimmiten riittää, että hellästi pitää pään takaa kiinni ja pyyhkii pumpulilla. Jos se kiemurtelee siitä pois niin sylissä sitten viimeistään onnistuu.
Lili tykkää kuivamuonasta, joten myös vesi maistuu. Märkäruokakin menee toki. Kaikkea se kuitenkin on syönyt mitä on tarjottu. Lili myös tykkää raapia lattialla olevaa raapimalautaa ja räsymattoja. Se ei juurikaan ole raapinut mitään, mitä ei saisi raapia.

Lili on leikattu, FIV/FeLV-testattu ja negatiiviseksi todettu, madotettu, sirutettu ja rokotettu sekä eläinlääkärin tarkastama. Sen luovutushinta on 180e ja kotiehdokkaiden tulee ensin käydä tapaamassa kissaa sijaiskodissa, jonka jälkeen esyn sijaiskotivastaava käy haastattelemassa lopulliset kotiehdokkaat. Jos kiinnostuit, laita sähköpostia oulunesy@gmail.com ja kerro, millaista kotia olet tarjoamassa Lilille.
041 716 45 29

Jaa tämä lemmikki ystävillesi: