Helmi ja Lilian

LajiKissa
Ikä5
SukupuoliNaaras
Paikkakunta,
YhdistysPirkanmaan Eläinsuojeluyhdistys
Tarkasta iästämme ei ole täyttä varmuutta, mutta voi olla, että meillä on parin vuoden ikäero ja olemme noin 4-6-vuotiaita. Etsimme yhdessä hyvää ja turvallista, meihin loppuelämäksi sitoutunutta kotia tositarkoituksella.

Minä Lilian (harmaaraidallinen) olen meistä pienikokoisempi, minkä takia minua kutsutaan tilapäiskodissa myös Pikku Lilliksi. Olen rohkea ja reipas neiti, ja halutessani osaan olla hyvinkin nopea ja ketterä – etenkin jos on kyse leikeistä tai herkuista! Leikimme yhdessä Helmin kanssa mm. hippaa, mutta nautin hurjasti myös ihmisen järjestämistä leikkituokioista: suosikkejani ovat esim. laservalon jahtaaminen ja viuhkat.

Tärkeää minulle on ihmiseltä saamani huomio ja hellyttely. Saatan kellahtaa ihmisen viereen sohvalle tai tulla ihan syliin asti kehräämään. Tulevassa kodissa olisikin hyvä olla paljon ihmisseuraa, aikaa ja huomiota meille molemmille. Tunneliin syöksyminen leikin lomassa ja korkeille paikoille hyppiminen kuuluvat myös lempipuuhiimme, joten hyvä kiipeily- ja raapimispuu olisi ehdottomasti myös toivomuslistalla.

Minä Helmi (mustakilpikonna) on utelias ja kiltti kissa. Pidän muista kissoista, ihmisistä, ruuasta, leikkimisestä… Olen mielelläni mukana kodin touhuissa, ja yksi lempipuuhistani on seurata ikkunasta ulkomaailman tapahtumia. En välttämättä tule syliin asti, mutta minäkin pidän hirmuisesti ihmisistä; pusken, kehrään ja nautin silityksistä. Leikin mielelläni ihmisen kanssa mm. narun päässä roikkuvilla höyhenleluilla, viuhkalla ja pallojenkin perässä juoksen. Tulenkin Lilianin tavoin tarvitsemaan tulevalta kodilta leikitystä ja aktiviteettia. Olen fiksu ja nokkela ja opin nopeasti uusia asioita. Näytin jo heti ensimmäisenä iltana tilapäiskodissa, että osaan selälleni heittäytymällä avata kaappien ovia!

Meillä on hyvä ruokahalu ja syömme laadukasta märkä- ja kuivaruokaa. Tai no Helmi ei syö kuivaruokaa. Voi olla, että kyseessä on makuasia, sillä Helmi on käynyt eläinlääkärin tarkastuksessa, eikä hänen suustaan havaittu muuta kuin runsaasti hammaskiveä, joka tulisi käydä poistattamassa lähiaikoina. Tulevan kodin olisikin sitouduttava kissojen hammastarkastuksiin ja -hoitoihin myös tulevaisuudessa.

Ei ole tietoa, miten suhtautuisimme koiriin. Taaperoikäisen lapsen olemme tavanneet, mikä alkuun vähän jännitti Helmiä. Saattaisimme kuitenkin tapauskohtaisesti sopia myös lapsiperheeseen, jos lapset kunnioittavat kissoja ja osaavat antaa meille myös omaa tilaa ja rauhaa. Mutta yhtä hyvin meille voisi riittää myös yksi yhteinen ihminen, jonka sydämeen mahdumme molemmat.

Mainittakoon vielä, että meistä on ihan huippua juosta ja ottaa kiinni meille heiteltyjä makupaloja ja ”saalistaa” niitä. Tätä harrastusta olisi hauska jatkaa myös tulevassa kodissa.
Kissat: 045 6572148
Otamme kodittomista eläimistä kyselyt vastaan vain puhelimitse.

Jaa tämä lemmikki ystävillesi: