Snuva ja Selva

LajiKissa
Ikä2
SukupuoliNaaras
Paikkakunta,
YhdistysPirkanmaan Eläinsuojeluyhdistys
He-hei... Mis sie tarviit oikee hyvii kissoi ni täs ois sul kaks.

Minä olen Selva, ja olen kuvissa se jolla on tummankirjava selkä ja häntä sekä pieni täplä nenussa. Pidän kaveristani Snuvasta, ja yhdessä teemmekin kaiken – nukumme, syömme ja leikimme yhdessä, samaa vessalaatikkoakin käytämme sujuvasti. Etsimme siis uutta kotia yhdessä!

Kaikki täällä on vielä aika uutta ja jännittävää, olemme kuitenkin kehittyneet noin kuukaudessa jo paljon pieniä askeleita, joten lisää edistymistä on odotettavissa! Nuo ihmiset kertovat, että ujon kissan avautumista kuulemma palkitsevaa seurata; kissan ehdoilla edetessä me varmasti kotiudutaan kunnolla ihmisten seuraan.

Erilaiset kilisevät ja rapisevat lelut ovat hauskoja, ja öisin saattaakin kuulua rapinaa ja muksahtelua… Öisin myös syömme parhaiten, sillä vielä toisinaan päivisin ihmiset hermostuttvat liikaa niin että uskaltaisi mennä syömään, ainakaan ihan kaikkea. Olen meistä kahdesta se himpun verran rohkeampi, sillä myöhään iltaisin kun on melkein jo pimeää, uskaltaudun ikkunalaudalle tiirailemaan ulkomaailmaa, ja jos ihminen tulee hiljaa ja varovaisesti huoneeseen, en välttämättä lähde pakoon. Koskeminen on kuitenkin vielä ehdottomasti ei meille molemmille, joten meidän kanssa toimimiseen toivotaankin hyviä kissakuiskaajan taitoja, sekä runsaasti aikaa ja kärsivällisyyttä.

Snuva onkin sitten se vielä ujompi, joten minä voin kertoa hänestäkin. Hänet erottaa helposti minusta, kun on enemmän valkoista turkissaan. Snuva tykkää lihaisista raksuista ja suojaisista piilopaikoista, minne mennä kun jännittää. Hän ei juuri välitä vielä olla ihmisten kanssa samaan aikaan esillä, ja turvautuukin usein minuun.

Muita kissoja kohtaan olemme hieman varuillaan, mutta kiltin ja kärsivällisen kissan kanssa voisimme ajan kanssa tulla toimeen. Muista eläimistä ei ole tiettävästi kokemusta. Emme halua muuttaa pienten lasten perheeseen, mutta te muut sopivat tyypit – soitelkaa!
Kissat: 045 6572148
Otamme kodittomista eläimistä kyselyt vastaan vain puhelimitse.

Jaa tämä lemmikki ystävillesi: