Nea

LajiKissa
Ikä3
SukupuoliNaaras
Paikkakunta,
YhdistysPirkanmaan Eläinsuojeluyhdistys
Alkuvaiheistani ei oikein ole tietoa, mutta täällä PESUlla ollessani olen kasvattanut viimeisen pentukatraani ja ottanut samalla hiipiviä, mutta välillä yllättävän rohkeitakin askeleita kohti ihmisläheisen kissan elämää. Olen sisäsiisti ja kaikin puolin sivistynyt. Alun ujopiimästä olen jo rohkaistunut seurassa viihtyväksi ja ajoittain jopa kosketuksenkin sietäväksi tytöksi. Vaikka en ole kenenkään mittapuulla sylikissa ainakaan tässä vaiheessa, niin kokeilen rajojani koko ajan enemmän ja rohkeammin.

Hälinää karsastan kyllä kovasti. Olen tavannut muutaman pienen koiran, ja siinäpä sellainen älämölöhäsläys, ettei toiste tarvitse, kiitos. Ja sama taitaa päteä myös pieniin lapsiin, vaikken ole sellaisia tavannut. Sen sijaan muiden kissojen kanssa olen kuin kala vedessä omanarvontoisen hajuraon pitäen. Luulenpa siis, että tulevaisuudessa rohkaistuakseni aina vaan paremmin, taidan haluta asua kodissa, jossa on ainakin yksi ystävällinen ja ihmisrohkea kissakaveri minulle näyttämään mallia.

Tässäpä tärkeimmät minusta. Jos sinulla olisi minulle sopiva kotikolo, jossa tutustella ja rohkaistua kaikessa rauhassa, niin tule tutustumaan!
Kissat: 045 6572148
Otamme kodittomista eläimistä kyselyt vastaan vain puhelimitse.

Jaa tämä lemmikki ystävillesi: