Hyvään koiranelämään kuuluu hyvä hoito

17.11.2017
Marko Lindgren

Hyvä koiranelämä kuuluu jokaiselle koiralle. Riittävän liikunnan ja ravinnon lisäksi, hyvän elämän peruspalikoita on hyvä hoito. Koiranomistajan vastuulle kuuluvat ne hoitotoimenpiteet, joista koira ei yksinään pysty selviytymään. Säännöllisen hoidon ansiosta koira pysyy terveenä ja reippaana, ja on valmis kaikenlaisiin koiramaisuuksiin.

On tärkeää, että hoitotoimenpiteet ovat koiran kannalta mahdollisimman miellyttäviä, sillä silloin ne on myös helpointa viedä loppuun. Koiraa ei pakoteta mihinkään toimenpiteeseen, vaan toimet tehdään yhteistyössä ja rauhallisesti. Ystävällinen ja varma kosketus yhdistettynä rauhalliseen puheeseen auttavat koiraa ymmärtämään, että tehtävät toimenpiteet ovatkin ihan mukavia. Koiraa tulee palkita yhteistyöstä rauhallisesti kehumalla ja makupaloilla.

Kynsien leikkauksen lisäksi säännöllisesti tehtäviä hoitoja ovat korvien, silmien ja hampaiden tarkastus sekä loishäätö ja rokotukset. Myös koiran turkin ja ihon hoito tulee tehdä säännöllisesti. Rodusta riippuen tähän voi kuulua harjaus, turkin trimmaus, pesu ja kuivaus.

*

Koiran kynsien leikkuu voi tuntua monista hankalalta. Leikkuuta helpottaa se, että kynnet leikataan pennusta alkaen säännöllisesti. Näin kynnet eivät pääse kasvamaan liian pitkiksi ja riski leikata kerralla liikaa pienenee. Koiran kynnen sisällä kulkee verisuoni ja hermoja, joiden vahingoittaminen aiheuttaa koiralle kipua ja herkästi myös verenvuotoa. Koira tuntee kipua samalla tavoin kuin ihminenkin. Kivun tunteminen saa koiran luonnollisesti pelkäämään toimenpidettä. Kynnen päästä on siis syytä leikata vain hieman. Vaaleakyntisillä koirilla kynnen vaaleanpunaisen ytimen näkee helpommin, joten siihen osumista on helpompi välttää. Jos vahinko kuitenkin käy, ja kynnestä lähtee liian suuri pala, hoitajan tulee edelleen käyttäytyä rauhallisesti eikä tehdä asiasta sen suurempaa numeroa. Tarvittaessa verenvuotoa voi yrittää tyrehdyttää esimerkiksi perunajauhoilla.

Koska koira aistii helposti, jos ihminen on epävarma hoitotoimenpiteestä, kynsien leikkaus aloitetaan pienin askelin. Hoitajan epävarmuuden aistiessaan myös koira voi hermostua. Koira kannattaa tutustuttaa saksiin makupalojen avulla, samalla kun koiraa totutetaan tassujen koskemiseen. Jos koira on erityisen arka, voi ensimmäisen hoitokerran viedä läpi vain koskemalla saksilla kynsiin, varsinaisesti mitään leikkaamatta. Lopulta koira totutetaan myös kynsien leikkaamiseen. Totuttelussa on tärkeää edetä koiran tahdissa, ja antaa sen poistua, jos se niin haluaa. Pakottamalla tästä tärkeästä hoitotoimenpiteestä tulee vain molemmille ikävä ja pelottava velvollisuus.

Turkin hoito riippuu paljon koiran rodusta. Hoidon vaativuudesta on syytä ottaa selvää ennen koiran hankintaa. Terveen koiran turkin ei yleensä tule olla samea tai takussa, vaan kiiltää hienosti. Ihon ei tule hilseillä, eikä koiran kutista. Satunnainen hilseily voi olla merkki myös stressaavasta tilanteesta.

Koiran ihon kannalta on tärkeää harjata turkki säännöllisesti ja tarkastaa iho. Pesu tulee suorittaa tarpeen mukaan. Trimmattavilla roduilla turkin säännöllinen trimmaus on tärkeää.

Korvat on helpointa tarkastaa silloin kun koira on väsynyt ja rauhallinen. Jos korva näyttää puhtaalta eikä tuoksu pahalta, ja koira ei rapsuttele sitä jatkuvasti, korva on kunnossa. Jos korvassa on vaikkua, se voidaan puhdistaa koirille tarkoitetulla korvanpuhdistusaineella ja vanulapuilla. Koiran korvaan ei saa työntää mitään. Ihmisille tarkoitetut pumpulipuikot ovat vaarallisia koirille. Jos koira kulkee pää kallellaan, sen korva kutisee, punottaa tai on kipeä, korva voi olla tulehtunut ja koira on syytä viedä eläinlääkäriin.

Koiran silmät rähmivät usein. Koiran silmiä voi tarvittaessa huuhdella hellävaraisesti koirille tarkoitetulla silmävedellä ja pumpulilla. Jos silmä punottaa, koira siristelee tai hieroo sitä, tai silmästä tulee runsasta ja paksua vuotoa, koira pitää viedä viipymättä eläinlääkäriin. Silmä voi punottaa myös hetkellisesti, esimerkiksi pitkän uintireissun ansiosta. Punotus saattaa hävitä yön aikana. Jos oireet jatkuvat, ohjeita on syytä kysyä eläinlääkäriltä.

Hammaskiveä muodostuu lähes kaikille koirille rodusta riippumatta. Ajan kuluessa hammaskiven kertyminen voi johtaa hampaan kiinnityskudoksen tulehdukseen. Säännöllinen hammaskiven poisto säästää koiran hampaat. Pentu kannattaa totuttaa siihen, että sen hampaat puhdistetaan koirille tarkoitetun hammasharjan ja -tahnan avulla. Puruluiden ja suurien raakojen luiden kaluaminen auttaa myös hampaiden puhdistamisessa.

Pikkupennusta lähtien koira totutetaan hampaiden tarkastamiseen, rauhallisesti kehuen ja silittäen. Huulia nostetaan kevyesti, jotta nähdään mahdollinen hammaskivi ja ikenien väri. Ikenien tulee olla vaaleanpunaiset, mutta niissä saattaa olla myös pigmenttilaikkuja. Jos ikenissä on jotain poikkeavaa, tai hammaskiveä on paljon, on koira syytä viedä eläinlääkäriin. Myös koirat voivat kärsiä hammaskivusta. Kannattaa siis seurata syökö koira luita tai muuta kovaa ja pureskeleeko koira normaalisti.

Säännöllinen rokottaminen ja loishäätö kuuluvat perusterveydenhoitoon. Tarkat ohjeet kannattaa kysyä eläinlääkäriltä. Apteekista saa matolääkkeitä monessa eri muodossa, joista voi valita itselle ja koiralle sopivimman vaihtoehdon.

Joskus eteen voi tulla tilanne, jossa on selvitettävä onko koiralla kuumetta. Eri eläinten normaalilämpö vaihtelee. Koiralla kuumeesta puhutaan, jos ruumiinlämpö on yli 39 astetta. Jos lämpö on 40-42 astetta, on kyseessä jo korkea kuume. Alle 38 asteen lämpö puolestaan on vajaalämpöisyyttä. Vajaalämpöisyyttä voi aiheuttaa paleltuminen tai shokki. Vajaalämpöä voi esiintyä myös vähän ennen synnytystä.

Koiran kuume mitataan varovasti peräsuolesta. Nopeimmin mittaus käy digitaalisella mittarilla. Kuumemittarin kärkiosa rasvataan ja työnnetään varovasti pari senttiä koiran peräsuoleen. Tulos kannattaa varmistaa mittaamalla muutamaan kertaan.

Kuva: By Tranco28 (Own work) [CC BY-SA 3.0], via Wikimedia Commons

Lähde: SEY Suomen eläinsuojeluyhdistysten liitto ry.