Selma

LajiKissa
Ikä1
SukupuoliNaaras
PaikkakuntaEtelä-Pohjanmaa, Seinäjoki
YhdistysSeinäjoen seudun Eläinsuojeluyhdistys
SijaintiKauhava
Lisätietoawww.ssesy.fi
Omaa kissakaverillista kotiaan etsii kaunis, Etelä-Pohjanmaalla syntynyt harmaavalkoinen Selma. Hän on arviolta noin 1,5 vuoden ikäinen tyttönen.

Selman elämän alku on ollut karu hänen syntyessään hylättyyn kissapopulaatioon. Selman emo oli heikkokuntoinen ja Selman on pitänyt jo nuorena pentuna lähteä etsimään itselleen ruokaa. Alle vuoden ikäisenä Selmakin tuli tiineeksi. Selman onni oli löytää suojaisa vanha kasvihuone piilopaikaksi pennuille. Vielä suurempi onni oli, että kasvihuone oli auttavaisen rouvan pihassa, jossa Selma ja pennut saivat ruokaa. Lopulta Selma saatiin pentuineen loukutettua turvaan. Selma sai siirtyä sijaiskotiin kasvattamaan neljää pentuaan. Pennut ovat lähteneet jo omiin koteihin, joten nyt on Selman aika viettää huoletonta nuoren kissan elämää.

Ihmisten seuraan Selma on oppinut vasta sijaiskodissa. Tärkeänä apuna kesyyntymisessä ovat olleet sijaiskodin omat kissat. Kissojen näyttämän mallin avulla Selma on alkanut pikku hiljaa luottamaan ihmiseen. Edelleen ihmisiä Selma arastaa, mutta tykkää seurailla ihmisten puuhia etäältä. Selma antaa silittää kiipeilypuussa olleessaan. Selma tarvitsee kodin, jossa arkaa kissaa ymmärretään, rakastetaan ja annetaan aikaa sopeutua muutokseen. Selman kesyyntyminen etenee tasaisesti omaa tahtiaan.

Selma rakastaa kissakavereita, joita saa puskea ja nukkua vierekkäin päikkärit. Selmalle sopiva kaveri olisikin toinen samankaltainen kiltti hellyyspakkaus. Lempileikki on ehdottomasti lelupallojen pyörittely ja syöttely. Selma on syö hyvin ja on tottunut syömään monipuolisesti kuiva- ja märkäruokia. Selma osaa käyttää hiekkalaatikkoa siististi. Koirista ei ole kokemusta. Selma ei herkän luonteensa puolesta sovellu pienten lasten perheeseen.

Selma luovutetaan useasti madotettuna, sirutettuna, rokotettuna ja leikattuna sekä FiV/FeLV- testattuna terveeksi.

KOTIHAKEMUKSET

Käytössämme on adoptiolomake. Kattavat hakemukset kotiesittelyineen ja yhteystietoineen (erityisesti puhelinnumero) adoptiolomakkeen kautta. Lomakkeella voit kysyä myös lisätietoja kissoista. Vastaamme niihin sähköpostitse tai puhelimitse. Sopivien ehdokkaiden haastattelut hoidetaan kuitenkin puhelimitse.

Tutustuthan myös luovutusehtoihimme etukäteen!

Adoptiolomakkeen ja luovutusehdot löydät osoitteesta https://www.ssesy.fi/kodittomat/

-

Ssesyn Y-tunnus 3024987-8

Jaa tämä lemmikki ystävillesi: