Torsti

LajiKissa
Ikä4
SukupuoliUros
PaikkakuntaPirkanmaa, Tampere
YhdistysMaukula ry
Loppuelämän kotia etsii sympaattinen Torsti, n. 4-vuotias valkoharmaa kolli.

Torstin luottamus pitää ansaita ja silloin kun sen ansaitsee hän on mitä hellyyttävin kaveri. Tutun ja turvallisen ihmisen kanssa Torsti uskaltaa jo tulla nukkumaan iltapäiväunia viereen. Torsti kuitenkin vielä keräilee rohkeutta ottaa vastaan rapsutuksia ja silityksiä. Torsti rakastaa leikkimistä joko yksin tai ihmisen kanssa.

Torstille on todettu astma, mutta oireet on toistaiseksi pysyneet hallinnassa päivittäisellä kortisonilääkkeellä. Lääkkeen Torsti syö huomaamatta herkun kera. Ruuan suhteen Torsti tosin on aika valikoiva. Lisäksi Torstin hengittämistä ruokailun yhteydessä on helpotettu niin, että ruokakippojen alle on laitettu koroke. Lisäksi epäillään, ettei Torstilla ole kovin hyvä kuulo, joten hän saattaa säikähtää jos häntä lähestyy sellaisesta kulmasta ettei hän näe lähestyvää ihmistä.

Torsti toivoo kodikseen rauhallista ja ymmärtäväistä aikuisten kotia, missä ei ole muita lemmikkejä. Torstille tuo turvaa tutut ja turvalliset rutiinit, joita Torsti toivoo myös tulevalta loppuelämän kodiltaan.

Torsti luovutetaan madotettuna, sirutettuna, leikattuna, rokotettuna, sekä FIV- ja FeLV-testattuna. Luovutetaan ainoaksi kissaksi, ei luovuteta vapaana ulkoilevaksi. Kissan luovutusmaksu on 200 €.

Olisiko sinulla tarjota sympaattiselle Torstille ymmärtäväinen ja rauhallinen loppuelämän koti? Laita meille sähköpostia osoitteeseen maukula@maukula.com ja kerro millaisen kodin voisit hänelle tarjota.

HUOM!! Ennen yhteydenottoa lue adoptio-ohjeemme huolellisesti osoitteessa www.maukula.fi/usein-kysytyt-kysymykset/ Valitettavasti emme ehdi vastaamaan viesteihin, jotka eivät noudata adoptio-ohjeistustamme.

Asiakastunnus: 23528488
Pitokunta: Ylöjärvi

Jaa tämä lemmikki ystävillesi: