Nasta
Laji | Kissa |
---|---|
Sukupuoli | Uros |
Paikkakunta | Satakunta, Pori |
Yhdistys | Satakunnan Eläinsuojeluyhdistys |
Nastan lempipuuhiin kuuluvat soololeikit tipun kanssa, laserin jahtaaminen (tosin hän hölmistyy sen kadotessa) ja pyrstölelua jahdatessa otetaan reippaita saalistusloikkia. Iltaisin ravaaminen käytävää pitkin ja sen jälkeen kynsien tamppaaminen kuramattoon on parasta. Kissaherra arvostaa nukkumista rauhallisessa paikassa ja on varovainen uusiin ihmisiin tutustuessa.
Hän on itsekin melko hiljainen kaveri, äänirepertuaariin sisältyvät lähinnä yninät ja öhinät. Lähiaikoina Nasta on omasta toimestaan alkanut kuroa tuttujen ihmisten kanssa välimatkaa ja on uteliaisuuspuuskissaan usein haistellut varpaita ja käynyt kurkkimassa lähempää.
Kuten kuvista voi huomata, Nastalla on omalaatuiset kasvot. Hänen korvalehtensä ovat lyhyet, paleltumien vuoksi. Hänellä on myös ajoittain silmien vuotamista ja kuolan valumista, sillä Nastalla on todettu kissojen kalikivirus. Nasta on voinut pääasiassa hyvin. Kaliki tulee kuitenkin huomioida uudessa kodissa. Kissakaveria Nastalla ei voi olla, sillä kalikivirus tarttuu kissojen välillä. Virus voi myös jossain kohtaa aiheuttaa Nastan voinnin huonontumista, jolloin mahdollisesti lääkäriin täytyy mennä. Mitään jatkuvaa hoitoa tai lääkistystä Nastalla ei ole. Kerromme kalikiviruksesta tarkemmin Nastasta kiinnostuneille.
Tämän kissaherran luottamuksen rakentamiseen menee tovi, joten hänen ihmiseltään toivotaan kärsivällisyyttä ja rauhallista ympäristöä, jossa voi edetä tassu kerrallaan. Siliteltävä tai syliteltävä kissa Nasta ei ole, ainakaan vielä. Kuitenkin ajan kanssa Nastasta voi kuoriutua läheisyyttä ja paijauksia rakastava kissa. Kalikin vuoksi luovutetaan ainoaksi kissaksi tai toisen kalikikissan kaveriksi.
Nasta luovutetaan leikattuna, rokotettuna, sirutettuna ja madotettuna.
Nastasta peritään luovutusmaksu.
Nasta luovutetaan vain sisäkissaksi.
Ei pikkulapsiperheeseen.
Ota ensin yhteyttä viestillä numeroon 044 507 8098