Mona *VARATTU*

LajiKissa
Ikä2
SukupuoliNaaras
PaikkakuntaVarsinais-Suomi, Turku
YhdistysSuomen löytöeläinten kummit ry
Mona asustelee sijaiskodissa Turussa. Se on noin 2-vuotias tyttökissa. Mona on steriloitu, sirutettu, kahteen kertaan rokotettu ja fiv/felv-testattu ( negatiivinen).
Ihminen on vielä jokseenkin jännittävä vaikka kinkunpala on sen verran herkkua, että sen uskaltaa kädestäkin ottaa. Ruoka maistuu Monalle muutenkin hyvin . Kuppien kolina on merkki ruuasta ja Mona onkin ensimmäisenä paikalla kärkkymässä ruokaa. Ruokakuppien äärellä sitä on voinut jo hieman silittääkin.
Laserlelulla ja onkilelulla on Monan mielestä ihan huippuhauskaa leikkiä.
Toisten kissojen kanssa Mona tulee toimeen. Se puskee kissakavereita, nuolee ja heittäytyy kaverin eteen selälleen. Kissakaveri olisikin Monalle hyvä myös uudessa kodissa. Sellainen kaveri olisi hyvä, joka hyväksyy toisen kissan eikä hermostu Monan tutustumisyrityksiin.
Kaunis ja leikkisä ja muutenkin hurmaava kissa Mona on.
Luovutamme kissan luovutusmaksua vastaan vain sisäkissaksi. Ulkoilu esimerkiksi ulkotarhassa.
0401515302, 0405153651

Jaa tämä lemmikki ystävillesi: