Vinka

Heips, mä oon Vinka. Paljon oon jo ehtinyt polkuja tallata ja kaikenlaista kokea, ja olisin nyt siinä polun haarassa, että sitä loppuelämän kotia vailla.

Väri mulla on musta kuin pantterilla, paitsi silmät, ne on vihertävät. Lääkäri totesi, että mulla on hieman jälkiä jäänyt pakkasessa vietetyistä öistä anturoihin ja korvan kärjet vähän pyöristyneet, lisäksi oli yksi katkennut kulmahammas, joka on nyt poistettu. Ja arvet, on mulla toki joitain sellaisiakin, mutta tässä iässähän ne vaan lisää katu-uskottavuutta. Muuten olen kuulemma ihan vetreessä kunnossa ja täynnä tarmoa oleva kollipoika. Lääkärin villi veikkaus mun iäksi taisi olla syntynyt jotain 2014–2016 aikoihin.

Jos palataan vähän menneeseen, niin siitä sen verran, että olen kotoisin kissapopulaatiosta. Ihmiset on ihan kivoja, mutta niiden jaloissa en vielä kiehnää, enkä anna koskea, enkä silittää. Okei, no jos sillä on herkkuja, niin voin ottaa sen kädestä. Muuten edelleen suhtaudun varauksella ja pidän turvaetäisyyden (paitsi ruokakipolla ollessa). Plussaa ihmisissä myös on, että ne siivoo säännöllisesti vessat, pitää musta huolen ja tarjoo virikkeitä ja turvallisen paikan olla. Ruuasta tossa tulikin vielä mieleen, se onkin mulle aina maistunut. Täällä mulle annetaan laadukasta raaka- ja märkäruokaa sekä hyviä ja viljattomia raksuja. Okei, saan mä namejakin. Tosin musta parhaat namit onkin muikut, niitä vois syödä vaikka kuinka paljon. Nam nam.

Luonteeltani olen siis arka ”ihmismaailmassa”. Muiden kissojen kanssa tulen hyvin toimeen. Tapanani on puskea kovasti toisia kissoja, aina vaan kaikki ei oikein jaksa tai ymmärrä sitä. Kissakaveri (yksi tai useampi) mulla pitää olla myös tulevassa kodissa. Ihmisystävällinen tapaus opettaisi minullekin rohkeutta. Ulkotarhaa arvostaisin lisäksi kovasti! Täällä tilapäiskodissa tykkään viettää paljon laatuaikaa loikoillen ulkotarhassa. Pieniin lapsiin tai koiriin en ole tottunut.

Sitä loppuelämän kotia ja omaa kesyttäjää etsien... Vinka