Sydän
Laji | Kissa |
---|---|
Ikä | 7 |
Sukupuoli | Uros |
Paikkakunta | , |
Yhdistys | Pirkanmaan Eläinsuojeluyhdistys |
Heissulivei, olen lempeä ja leikkisä kissaherra Sydän. Olen syntynyt suunnilleen vuonna 2016.
Olen kotoisin isosta kissapopulaatiosta ja kisukaverit ovat minulle tärkeitä. Myös tulevassa kodissani tulisi siis olla tarjolla ystävällistä ja leikkisää kissaseuraa.
Vieraita ihmisiä hiukkasen ujostelen, mutta tuttujen ihmisten seurassa viihdyn erinomaisesti. Nautin silityksistä ja viihdyn hyvin sylissäkin. Tietysti tykkään myös leikkiä ja laiskotella ihmisystävieni kanssa. Lintujen bongaus ja muu pihan tapahtumien tarkkailu kuuluu myös mielipuuhiini. Vaadin siis uudessa kodissani vähintään hyvän kyttäyspaikan ikkunan eteen, ja aina parempi jos tulevasta valtakunnastani löytyy lasitettu parveke tai ulkoilutarha.
En ole tottunut lapsiin, mutta koska olen aika leppoisa leijonakunkku, voin kyllä harkita muuttoa perheeseen, jossa lapset ovat jo kouluikäisiä. Tilapäiskodin koiria olen tavannut ohimennen ongelmitta, joten rauhallinen kissoihin tottunut koirakaan ei ole uudessa kodissa poissuljettu juttu.
Minulla on muutama terveyshaaste, jotka uuden kodin tulee ottaa huomioon. Minulla on todettu astma, jota hoidetaan inhalaattorilla annettavalla astmalääkkeellä aamuin illoin. Kuulostaa ehkä haastavalta, mutta olen niin mahdottoman kiltti ja helppo käsitellä, että lääkitsemiseni ei ole kovin hankalaa, varsinkin kun tiedän saavani aina palkinnoksi herkkuja.
Lisäksi minulla on hieman spesiaalit varpaat, niitä nimittäin on molemmissa etujaloissani viiden sijasta vain neljä. Varpaitani on tutkittu eläinlääkärissä ja siellä todettiin minun sopeutuneen hyvin varvaspuutoksiini ja painoni jakautuvan tasaisesti. Koska varvaspuutokset voivat kuitenkin aiheuttaa lihaskipuja, tulee vointiani ja liikkumistani pitää silmällä tavallista tarkemmin. Hampaani on hoidettu kuntoon alkuvuodesta 2023, ja säännöllisestä hammashoidostani on tietysti tärkeää huolehtia hyvin myös tulevaisuudessa.
Upea pitkä turkkini oli päässyt pahasti takkuuntumaan elellessäni oman onneni nojassa ja sitä jouduttiin kaulan alueelta aika laajalti ajelemaan. Nyt kasvattelen komeaa kaulustani takaisin ja vaadin, että myös turkkiani huolletaan jatkossa säännöllisesti.
Jos elämässäsi on Sydämen muotoinen aukko, ja olet valmis sitoutumaan huolelliseen hoitooni erityistarpeideni kanssa, soittele oitis kissapuhelimeen.

Kissat: https://www.pesu.org/kodittomat-elaeimet/kissat
LUE OHJEET kotisivuiltamme https://pesu.org/kodittomat-elaeimet