Jortsu

LajiKissa
Ikä3
SukupuoliUros
PaikkakuntaPirkanmaa, Tampere
YhdistysMaukula ry
Suloinen noin 3-vuotias Jortsu on vielä arka kaveri. Pörröpäinen Jortsu on kolli jolle ruoka maistuu mainiosti ja herkkujen tarjoilua voikin hyödyntää hänen luottamuksensa voittamisessa. Jortsu leikkii mielellään itsekseen leluillaan, ihminen ei vielä ole mieluisaa leikkiseuraa.

Sijaiskodissa asustellessaan Jortsu on rohkaistunut oleilemaan näkysällä, erityisesti nojatuoli ja muut pehmeät paikat ovat suosiossa. Myös omat piilopaikat ovat hänelle tärkeitä. Iltaisin liikkuessaan Jortsu kuljeskelee jo rohkeasti ihmisen läheisyydessä.

Jortsu on testattu FIV-positiiviseksi. Tämä tarkoittaa, että hänen pitäisi päästä kotiin, jossa kissakaveri on myös todettu FIV-positiiviseksi. Maukulasta löytyy myös muita FIV-positiivisia kissoja Jortsulle kaveriksi. Jortsu voidaan luovuttaa uuteen kotiin myös ainoaksi kissaksi.

FIV-positiivisuudestaan huolimatta Jortsu voi parhaassa tapauksessa elää pitkän ja hyvän elämän, eikä sairaus tule välttämättä vaikuttamaan hänen elämänlaatuunsa vielä vuosiin tai ollenkaan. Tulevan kodin tulee kuitenkin varautua siihen, että huonolla tuurilla Jortsu voi myös vaatia erityistä hoitoa sairauden mahdollisen etenemisen takia. Lisää FIV:istä voit lukea esimerkiksi täältä https://evidensia.fi/hoitovinkit/kissan-retro-ja-coronavirukset-felv-fiv-ja-fip/#fiv tai laittaa viestiä meille maukula@maukula.com, niin voimme kertoa lisää Jortsusta ja FIVistä.

Jortsu luovutetaan sirutettuna, leikattuna, madotettuna, rokotettuna sekä FIV/FeLV-testattuna (FIV positiivinen, FeLV negatiivinen). Jortsu voidaan luovuttaa ainoaksi kissaksi, ei luovuteta FIV-negatiivisen kissan kaveriksi eikä vapaana ulkoilevaksi. Aikuisen kissan luovutusmaksu on 200€.

Olisiko sinulla tarjota Jortsulle rauhallinen ja ymmärtäväinen koti, jossa hän saisi rakkautta sairaudestaan huolimatta? Kerro meille, millaiseen kotiin Jortsu pääsisi laittamalla sähköpostia osoitteeseen maukula@maukula.com.

HUOM!! Ennen yhteydenottoa lue adoptio-ohjeemme huolellisesti osoitteessa www.maukula.fi/usein-kysytyt-kysymykset/ Valitettavasti emme ehdi vastaamaan viesteihin, jotka eivät noudata adoptio-ohjeistustamme.

Jaa tämä lemmikki ystävillesi: