Tofu

LajiKissa
Ikä1
SukupuoliUros
PaikkakuntaEtelä-Savo, Pertunmaa
YhdistysHartolan seudun Eläinsuojeluyhdistys
Tofu on vielä erittäin arka ja varoo ihmistä, eikä esimerkiksi anna koskea, ja vaatiikin tulevalta kodiltaan rauhaa ja kärsivällisyyttä jotta herra pääsee kuorestaan ulos. Sijaiskodissa Tofu on jo rauhoittunut hurjasti, mutta päivät kuluvat silti pitkälti piilosilla.

Valoa tunnelin päässä on kuitenkin, sillä varsinkin ruoka-aikaan Tofu ryömii esiin, ja tulee muiden kanssa syömään. Rauhallisena seuraajana poika tosin yleensä odottaa että muut syövät ensin (ja ihminen poistuu tarpeeksi etäälle), ja menee vasta sitten varovasti kupille.

Myös öisin, kun ihmiset ovat turvallisesti vällyjen alla, Tofu lähtee seikkailemaan, ja saattaa tulla jalkojen viereen nukkumaan tai metsästämään varpaita, kunhan ihminen vain pysyy paikoillaan.
Myös punaista laserlelupistettä jahdatessa joskus ujous unohtuu, ja Tofu juoksee pää viidentenä jalkana mokoman pisteen perässä, ainakin siihen asti kunnes muistaa että lelun toisessa päässä on ihminen, ja sitten mennäänkin taas piiloon hurjalla vauhdilla.

Tofu pelkää hieman myös muita kissoja, eli soveltuisi parhaiten aikuiseen kotiin jossa on joko ainoana kissana tai seuranaan jo hyvin rauhallinen ja kesy kissakaveri josta ottaa mallia.

Kyseessä on arka kissa, ja adoptioperheen tulee valmistautua siihen että kotiutuminen voi viedä pidemmänkin aikaa ja vaatii kärsivällisyyttä.

Tofu on HSESY ry:n kissa ja luovutetaan yhdistyksen normaalien luovutussääntöjen mukaisesti (https://sey.fi/hartola/hartolan-seudun-elainsuojeluyhdistys/kotia-etsivat/).

Tiedustelut suoraan kotihoitopaikkaan +358458062788, mieluusti klo 11-15.

Jaa tämä lemmikki ystävillesi: