Cavatappi

LajiKissa
Ikä4
SukupuoliUros
PaikkakuntaPirkanmaa, Tampere
YhdistysMaukula ry
Komea herra Cavatappi on hurmannut jo monen maukulalaisen sydämen! Seuraavaksi hän on valmis hurmaamaan juuri sinut.

Cavatappi on noin 4-vuotias aikuinen kolli. Hän on todellinen elämästä nautiskelija; Cavatapin mieleen ovat makoisat herkut, rapsutteluhetket ja silloin tällöin rauhallinen leikkiminen. Paineista, rallittelusta tai muusta riehumisesta Cavatappi ei niinkään perusta. Hänestä saakin joku onnellinen leppoisan sohvanvaltaajan, kunhan muistaa antaa tarpeeksi rakkautta ja hellyyttä tälle herrasmiehelle.

Cavatappi viihtyisi kodissa, jossa seurana olisi toinen rauhaa rakastava kissa, jonka kanssa köllötellä ja nautiskella elämästä. Sen takia innokkaat pennut tai nuoret energiapakkaukset eivät sovi hänen seurakseen.

Cavatapille on tehty hammasremontti, jossa hänen kulmahampaitaan on poistettu. Tämä ei hänen elämäänsä haittaa, joskin hampaista tulee jatkossakin pitää huolta, jotta herra kissa voi nauttia myös kovemmista herkuista hyvillä mielin vielä vuosia.

Cavatappi luovutetaan rokotettuna, sirutettuna, leikattuna, FIV/Felv-testattuna ja madotettuna. Cavatappia ei luovuteta ainoaksi kissaksi eikä vapaasti ulkoilevaksi. Yhden kissan luovutusmaksu on 200 €.

Olisiko juuri sinulla tarjota hurmuri-Cavatapille oma koti? Jos Cavatappi herätti mielenkiintosi, olethan yhteydessä osoitteeseen maukula@maukula.com ja kerro millaisen kodin voisit hänelle tarjota.

Ennen yhteydenottoa, tutustu adoptioprosessiimme osoitteessa https://www.maukula.fi/usein-kysytyt-kysymykset/.

Jaa tämä lemmikki ystävillesi: