Padme

LajiKissa
Ikä2
SukupuoliNaaras
PaikkakuntaPirkanmaa, Tampere
YhdistysMaukula ry
Loppuelämän hellivää kotia etsii pikkuprinsessa noin 2-vuotias Padme.

Söpö pikku Padme on utelias pakkaus, mutta kuitenkin vielä vähän ujosteleva ihmisiä kohtaan. Padme seuraileekin ihmisen toimintaa mieluummin vähän etäältä, mutta on kuitenkin osoittanut mielenkiintonsa erikoisia karvattomia palvelijoitaan kohtaan. Yhteiset leikkihetket ja herkut tekevät varmasti tehtävänsä ja Padmesta saa vielä ihanan kissakaverin.

Padme viihtyy muiden kissojen kanssa puuhatessaan kissojen juttuja, joten olisi hyvä jos Padmen loppuelämän kodista löytyisi jo reipas kissakaveri tsemppaamassa ihmisten kanssa yhteiselossa. Jos Padmen kodista ei löydy kaveria jo ennestään, voisi Padme muuttaa vaihtoehtoisesti uuteen rakastavaan kotiinsa yhdessä toisen Maukulasta löytyvän kissan kanssa.

Padme luovutetaan rokotettuna, sirutettuna, leikattuna, FIV-/FeLV-testattuna ja madotettuna. Padmea ei luovuteta ainoaksi kissaksi eikä vapaasti ulkoilevaksi. Kissan luovutusmaksu on 200 euroa.

Jos Padme voisi tuoda iloa juuri sinun elämääsi, ole yhteydessä osoitteeseen maukula@maukula.com ja kerro millaisen kodin voisit hänelle tarjota.

Ennen yhteydenottoa, tutustu adoptioprosessiimme osoitteessa https://www.maukula.fi/usein-kysytyt-kysymykset/.

Jaa tämä lemmikki ystävillesi: