Hurina

LajiKissa
Ikä5
SukupuoliNaaras
Paikkakunta,
YhdistysPirkanmaan Eläinsuojeluyhdistys
Muutin tänne tilapäiskotiini alkuvuodesta 2021, ja olen kevään keskittynyt terveyteeni, olin nimittäin melkoisen kipeä tänne ulkoa saapuessani. Nyt terveydentilani on parantunut, ja olenkin voinut keskittyä sisäkissan elämän parhaisiin puoliin, eli leikkimiseen, nukkumiseen ja erityisesti hyvään ruokaan! Olen hyvin perso sapuskalle ja kaikki maistuu minulle. Täällä ollessani olen pääasiassa syönyt laadukasta märkäruokaa ja raakaruokaa, mutta kyllä herkut ja raksutkin käyn tilapäisihmiseni kädeltä nappaamassa.

Minun aiempi elämäni ulkona hieman hankaloittaa näitä uusia harrastuksiani, sillä näköni ei taida olla ihan täydellinen, ja suurimman osan hampaistanikin olen hukannut matkalleni. Tämähän on tosin vain hidaste, eikä ei este. Tuo tilapäisihmiseni pilkkoo raakaruuan minulle pieneksi ja kuuloni on niin hyvä, että tiedän kyllä mihin suuntaan syöksyä minulle heitetyn raksun perään! Leikkiä tykkään eniten itsekseni, onkilelut pelottavat vielä kovasti. Tykkään kuitenkin hurrrrjasti pienistä leluhiiristä ja metsästän niitä mielelläni ihmisen heitellessä niitä.

Tilapäiskodissani olen tykännyt lekotella pitkälläni lasitetulla parvekkeella ja korkeissa kiipeilypuissa. Toivoisinkin että tulevassa kodissani minun olisi mahdollista yhäkin paistatella päivää auringossa joko kissaturvallisen parvekkeen tai ulkotarhan muodossa.

Olen hieman kömpelö puhumaan kissaa muiden lajitovereideni kanssa, ja vaikka tulenkin toimeen tilapäiskotini kissaporukassa, etsisin ensisijaisesti kotia ainoana kissana ja uusien omistajieni silmäteränä. Tilapäisihmiseni olen antanut minua lähestyä oikeita käyttäytymissääntöjä noudattaen. Rauhassa ojennettua kättä pusken jo varovaisesti. Koskeminen kuitenkin jännittää minua vielä kovasti, ja rapsut on pidettävä lyhyenä tai saatan räpsäistä tassulla ihan vain varmuuden vuoksi. Herkän räpsytassuni vuoksi en usko, että tykkäisin kovinkaan nuorista lapsista, olen enemmän rauhallisten ja kärsivällisten aikuisten ihmisten kaveri.

Terveydessäni ei ole havaittu tällä hetkellä muita ongelmia, mutta tulevien ihmisteni tulisi varautua käyttämään minua vuosittain hammaslääkärissä, sillä minulla on taipumusta hammassyöpymään.
Kissat: 045 6572148
LUE OHJEET kotisivuiltamme https://pesu.org/kodittomat-elaeimet

Jaa tämä lemmikki ystävillesi: