Pitanga

LajiKissa
Ikä1
SukupuoliUros
Paikkakunta,
YhdistysPirkanmaan Eläinsuojeluyhdistys
Miau-ciao! Onko kotonasi pieni hurmurikollin mentävä aukko? Luulenpa että olen juuri se, mitä olet elämääsi kaivannut! Olen Pitanga, noin vuoden vanha touhukas, utelias ja sosiaalinen kissakas.

Minulla on komea pitkä häntä ja hieman hemulimainen ällösöpö nassu. Olen hurjan sosiaalinen muita kissoja kohtaan, haen niitä aktiivisesti leikkiin mukaan ja opin rohkeutta niiden esimerkistä. Tilapäiskodissani asuvan isoveljen kiehnään päivittäin perusteellisesti läpi, enkä lannistu edes siitä kun käyn näiden setien hermoille ajoittain. Uudesta kodistani olisikin ehdottomasti löydyttävä sosiaalisia ja leikkisiä kissakavereita, ainakin yksi sellainen. Kissatoverini olisi ihannetilanteessa kesy ja rohkea ihmistä kohtaan, jotta voin jatkaa kesyyntymistä sen esimerkistä. Kolleista olen erityisesti saanut ihastuttavaa seuraa, mutta tulen varmasti toimeen kaikenlaisten sosiaalisten kattien kanssa.

En ole vielä mikään sylikissa, mutta kesyynnyn aivan hurjaa vauhtia tässäkin mielessä. Minua saa jo päivittäin silitellä, ja olen ruvennut nauttimaan siitä kovasti. Erityisesti nälkäisenä (olen ruualle perso!) tulen kämppikseni kanssa jalkoihin pyörimään, ja otan huristen vastaan sihteerin lääppimiset. Hiljattain olen tullut sohvalle ja sänkyyn viereenkin. Tykkään myös loikoa television edessä silloin kun sihteeri töllöttää sitä – ehkä koska pidän sen äänimaailmasta tai ehkä siksi että pidän huomiosta. En osaa sanoa, mitä mieltä olisin koirista ja lapsista, joten muutan mieluummin koirattomaan kotiin, ja jossa mahdolliset lapset ovat sen verran isoja, että osaavat käsitellä hieman ujoa kissaa.

Olen kotoisin hedelmien mukaan nimetystä kissapopulaatiosta, jolla todettiin mykoplasma, klamydia ja kaliki. Flunssaoireet on minulta hoidettu lääkityksellä pois. Nyt elän hyvinvoivan ja vahvan kissan elämää, joten kunhan uudessa kodissa kissatovereilla on rokotukset kunnossa niin ei huolta. Hengitykseni tuhisee välillä, kun innostun tai jännitän, mutta sen epäillään johtuvan jostain perinnöllisestä nenäontelon ahtaumasta tai polyypista. Se ei ole tilapäiskodissani vaikuttanut elämääni millään tavalla ja tuskin vaikuttaa tulevaisuudessakaan. Ajoittainen tuhinani on vain yksi söpöistä ominaisuuksistani!

Hammaskivi minulta pitäisi poistaa uudessa kodissa mahdollisimman pian, ja silloin olisi hyvä samalla tarkistaa, ettei minulla ole hampaita, jotka joutaisivat poistoon. Uudessa kodissani myös laadukas, viljaton märkäruoka ja/tai raakaruoka ovat ehdoton juttu.
Tahtoisitko tällaisen hedelmähemulin nurkkiisi pyörimään? Ota ihmeessä yhteyttä ja poikkea kurkkaamassa minua!

Katso ensin videoni: https://youtu.be/DUE8wyPqt6E
Kissat: 045 6572148
LUE OHJEET kotisivuiltamme https://pesu.org/kodittomat-elaeimet

Jaa tämä lemmikki ystävillesi: