Tami

LajiKissa
SukupuoliNaaras
PaikkakuntaEtelä-Karjala, Lappeenranta
YhdistysKaakkois-Suomen eläinsuojeluyhdistys ry
Olen Tami, musta kaunis nuori tyttökissa. Olen elänyt varsin kamalan alkuelämän. Saavuin Pesälle löytökissana emoni kanssa n. 10 vko:n iässä. Siitä viikkoa myöhemmin emoni synnytti uudet pennut ja hylkäsi minut. Pääsin onneksi mukaan toisen pentueen sekaan ja nautin uusien sisarusteni seurasta. Muutin sijaiskotiin sosiaalistumaan sillä olin erittäin varautunut ihmisiä kohtaan. Sijaiskodissa minulla alkoi vatsaoireilut ja tulehduksesta johtuen minulta jouduttiin poistamaan sappirakko. Olen toipunut operaatiosta hyvin ja olen valmis omaan kotiin. Minulla on tällä hetkellä erityisruokavalio, sillä jotkin ruoka-aineet aiheuttavat minulle vatsaongelmia. Nykyisellä ruokavaliolla voin hyvin ja ruokavaliotani voi pikkuhiljaa laajentaa. Etsin kotia, jossa minulle on sosiaalinen kissakaveri tai useampi. Olen sosiaalistunut hyvin myös ihmisiä kohtaan ja nautin silityksistä mutta pelätessäni menen yhä herkästi puolustautumiskannalle. En siis sovi pienten lasten talouteen. Luonteeltani olen erittäin leikkisä ja energinen. Olen FIV/FeLV negatiivinen. Olen nähtävillä sijaiskodissani Lappeenrannassa ja minua voi tiedustella p. 050 555 1186 tai kasey.elainkotipesa(at)gmail.com

Jaa tämä lemmikki ystävillesi: