Louisa May

LajiKissa
Ikä4
SukupuoliNaaras
Paikkakunta,
YhdistysPirkanmaan Eläinsuojeluyhdistys
Heippa hei! Minä olen neiti Louisa May, tuttavallisemmin Lissu. Ikääni oli vaikea arvioida, mutta ehkä olen syntynyt vuoden 2016 kieppeillä.

Hampaani olivat huonossa kunnossa ja niitä on muutama poisteltu, niitä olisi hyvä jatkossakin seurailla vuosittaisilla tarkastuksilla. Olen myös FIV-positiivinen, mutta se ei mitenkään minusta paista.

Olen hieman pomottaja-luonne: tykkään kyllä kissaseurasta, kunhan minua uskotaan ja väistetään. Välillä intoudun leikkimään täällä samassa tilapäiskodissa asuvan Viliaksen kanssa – hän olisi minulle sopiva ystävä mukaan, jos olet harkinnut parivaljakkoa. Voisin harkita myös eloa ainoanana kissana, mutta Viliaksen kanssa on kemiat kohdanneet hyvin, joten hän olisi hyvä seuralainen. En ole juurikaan ollut tekemisissä koirien kanssa. Ihan pienten ihmislasten kanssa en usko yhteiselon sujuvan kovin hyvin.

Rapsuista tykkään jonninverran, samoin huiskulla tykkään vähän ihmisen leikittämänä leikkiä. Nostan tassua hitaasti kun aioin täpätä. Minun kanssa ei ihan rakettitiedettä vaadita, mutta aikaa ja kärsivällisyyttä aivan kuten useimpien kissojen kanssa. Olen kuitenkin kaikkiruokainen ja tyytyväinen korkeaan raapimapuuhun.

Minä tulen kyllä esille, kun tulet minua tapaamaan. Nähdään pian! – Louisa May
Kissat: 045 6572148
Otamme kodittomista eläimistä kyselyt vastaan vain puhelimitse.

Jaa tämä lemmikki ystävillesi: