Reina

LajiKissa
Ikä5
SukupuoliNaaras
Paikkakunta,
YhdistysPirkanmaan Eläinsuojeluyhdistys
Minä olen Reina, reipas pieni tyttökissa! Unelmakodissani on toinen yhtä leikkisä ja pentumainen kissa kuin itse olen, ja iso raapimapuu, josta voin pitää vahtia.

Rakastan nimittäin raapimapuita ja leikkimistä sekä leluilla että muiden kissojen kanssa. Kissakaverin lisäksi kodissani voisi ehkä olla useampi leikittäjä – esimerkiksi vähän isompia lapsia, jotka jaksaisivat touhuta kanssani.

Eläinlääkärin arvion mukaan olen iältäni jotain väliltä 5–7v. Oli miten oli, niin käytökseni ja koon puolesta olen kuitenkin ihan pentu, eikä kukaan minut tapaava usko, että olisin noin vanha! Ikäarvioon voi vaikuttaa, että ilmeisesti pahan tulehduksen takia minulta puuttui tai jouduttiin poistamaan monta hammasta. Niitä jäi enää kymmenen, ja hampaitani pitää jatkossakin eläinlääkärin toimesta tarkistaa suunnilleen kerran vuodessa, jotta suuni ei tule enää niin kamalan kipeäksi.

Vähäisten hampaideni takia syön lähinnä märkäruokaa. Pari purentahammasta jäi vielä vastakkain, mutta nielen raksut kokonaisena, joten isoja ei ainakaan kannata antaa. Syön lisäksi muidenkin sapuskat, jos et vahdi. Turkkini on vielä ohuehko ja karhea, mutta rintakarvoituksestani voi jo vähän nähdä miten komea ja tuuhea siitä vielä tuleekaan
Kissat: 045 6572148
Otamme kodittomista eläimistä kyselyt vastaan vain puhelimitse.

Jaa tämä lemmikki ystävillesi: