Panda

LajiKissa
Ikä5
SukupuoliNaaras
Paikkakunta,
YhdistysPirkanmaan Eläinsuojeluyhdistys
Hei kaikki! Minä olen Panda, arviolta 2014 syntynyt kaunis neiti.

Olen rohkaistunut kovasti sijaiskodissani, ja nykyään kaipaan seuraa, mielellään kokoajan! Siksipä etsin kotia, missä olisi ystävällinen kissakaveri ihmisen lisäksi. Olen FIV-positiivinen, joten kissakaverienkin pitäisi olla FIV+. Kämppikseni Vilias olisi oiva valinta, olemme hyviä kavereita, joten harkitsepa häntä samalla. Enkä muuten pelkää kilttiä koiraakaan.

Hampaani kaipaavat säännöllistä tarkistusta. Lisäksi toinen silmäni on lähes sokea, ja sitäkin on seurattava mielellään vuosittain silmälääkärillä ja tietysti tarpeen vaatiessa useammin.

Nämä eivät minua pidättele, ja olenkin melkoisen utelias ja leikkisä, ja haluan tutkia uusia asioita omaan tahtiini! Minua saa silloin tällöin jo rapsutella, ja voi kuinka se onkaan mukavaa! Olen kuitenkin oman arvoni tunteva, ja aina en halua että minuun kosketaan, ilmoitan siitä kyllä nätisti.

Uuden kodin ehdot vielä tiivistettynä:
- kiltti FIV+ kissakaveri
- kärsivällisyyttä ja ymmärrystä
- rutkasti hyvää ruokaa
- kivoja pikku leluhiiriä

Soitellaan ja jutellaan lisää!
Rakkaudella, Panda
Kissat: 045 6572148
Otamme kodittomista eläimistä kyselyt vastaan vain puhelimitse.

Jaa tämä lemmikki ystävillesi: