Lyyti

LajiKissa
Ikä2
SukupuoliNaaras
Paikkakunta,
YhdistysPirkanmaan Eläinsuojeluyhdistys
Miau! Olen pikkuinen Lyyti-neito: suuri persoona pienessä mustassa paketissa.

Elämäni alku on ollut rankka. Kun tulin PESUlle, olin vain kolmen viikon ikäinen pieni orpo-pentu, onneksi ehdin päästä pois ulkoa juuri ennen kovia pakkasia. Tämä on varmaan vaikuttanut siihen, että jäin pienikokoiseksi. Olen nyt 2,5-vuotias tytteli. En vielä osaa täysin luottaa ihmisiin, ja olen epäluuloinen uusia ihmisiä kohtaan, mutta kärsivällisyydellä ja ruoalla kanssani pääsee pitkälle. Sylikissaksi minusta ei silti taida olla; välillä kyllä annan silittää, mutta varsinkin vieraita ihmisiä kartan.

Vaikka olen pienikokoinen musta kissa, olen persoonaltani suuri. Minulta löytyy temperamenttia vaikka muille jakaa. Jos tilapäiskodissani asuva 7-kiloinen jättikolli alkaa isottelemaan, näytän kaapin paikan hyvin nopeasti. Kurin pitämiseni takia tilapäiskodin ihmiset ovat antaneet minulle lisänimen ”kuningatar”.

Etsin mukavaa ja rauhallista loppuelämän kotia, missä saisin viettää loppuelämäni lämpöisellä sohvalla köllöttäen ja syöden herkkuja. Uudessa kodissani saisi olla myös kissakaveri, kunhan kaveri ei kiusaa, eikä yritä pomottaa minua. Kämppikseni Robban sopisi hyvin jatkossakin kaverikseni, joten harkitsepa häntä, hän on mahtava pieni kollipoika. Toivoisin samanikäistä leikkikaveria, sillä olen vielä nuori ja leikkisä kissa. Tykkään erilaisista huiskista ja palloista sekä jahdata veljiäni juoksuleikeissä. Koirista ja pienistä lapsista en kuitenkaan välitä.

Tulethan katsomaan minua, tilapäiskotini kertoo mielellään lisää!
Kissat: 045 6572148
Otamme kodittomista eläimistä kyselyt vastaan vain puhelimitse.

Jaa tämä lemmikki ystävillesi: