Lilja

LajiKissa
Ikä2
SukupuoliNaaras
PaikkakuntaEtelä-Pohjanmaa, Seinäjoki
YhdistysSeinäjoen seudun Eläinsuojeluyhdistys
Meow! Tämä kirjava kaunokainen on nimeltään Lilja. Hän on arviolta noin 2-vuotias kaunis kilpikonna maatiaiskissa.

Kauniin monivärisen turkin alla piilee itsenäinen ja vahvaluonteinen nuori nainen. Lilja viihtyy yksikseen ja nauttii rauhallisesta ympäristöstä, eikä viihdy muiden kissojen seurassa. Oma seura on se paras seura, ja omistajakin sallitaan lähelle kunhan hänet on ensin nuuskittu läpikotaisin.

Leikkimään neiti on ryhtynyt tähän asti vain yksikseen omassa rauhassaan eikä oikein piittaa naruleluista sitten ollenkaan. Rapsutuksia saadessa neidin kehräysmoottori käynnistyy heti, hetken leuan rapsutus saa neidin kehräämään erittäin iloisesti ja pitkäksi aikaa. Selän hellä silitys on myös Liljan suosikki.

Lempipuuhia ovat tietenkin nukkuminen, omistajan menon seuraaminen sekä ikkunasta ulos katseleminen. Lilja on erittäin rauhallinen eikä pidä itse minkään moista ääntä, mielipiteet yleensä ilmaistaan tuimalla katseella sekä hännän liikkeillä.

Kun Lilja pelastettiin Ssesyn hoiviin hänellä oli mahassaan kookas tyrä joka onneksi poistettiin onnistuneesti leikkauksessa. Tyrä kuitenkin jätti jälkensä Liljan kehoon ikuisen pömpöttävän masun muodossa. Mitään haittaa tästä ei hänelle ole eikä neiti ole ollenkaan ylipainoinen, hänellä sattuu vain olemaan omaperäiset muodot, joita hän kantaa ylpeästi.

Liljalle suositellaan viljatonta ruokavaliota sillä normaaliruoka saa neidin mahan joskus sekaisin. Liljan rauhallisen ja vielä hieman aran luonteen vuoksi hänet annetaan kotiin jossa ei ole pieniä lapsia ja jossa hän saisi elellä ainoana kissana. Hänestä tulisi oiva kumppani rauhallisen elämäntyylin omaavalle henkilölle, joka kunnioittaisi neidin omaa tilaansa sekä antaisi hänelle paljon rakkautta.

Lilja on leikattu, sirutettu, madotettu ja rokotettu.


Tutustuthan luovutusehtoihimme etukäteen osoitteessa ssesy.fi


Tiedustelut / Jutta
045 330 2153
(Vain puhelut, ei tekstiviestejä)
045 330 2153

Jaa tämä lemmikki ystävillesi: