Tiarella

LajiKissa
Ikä4
SukupuoliNaaras
Paikkakunta,
YhdistysPirkanmaan Eläinsuojeluyhdistys
Olen Tiarella, pikkuruinen raitaneitokainen, jonka arvioidaan syntyneen vuoden 2014 paikkeilla, ja josta on tilapäisihmisen mielestä kyllä heti alkuun asiallista antaa söpöysvaroitus!

Kehräysmoottorini käynnistyy, kun ruokakuppini täyttämistä ollaan vasta harkitsemassa, ja sama vaikutus on myös ihmisen nätillä juttelulla tai punaisen laserpisteen jälleennäkemisellä.

Ihmisten kanssa olen vielä vähän varuillani, niin että jos kyläilijöitä tulee, kiireen vilkkaa hipsin vieraitten käsien ulottumattomiin. Mutta tuttu kaksijalkainen saa minua silittää, ja kun minua vielä rapsutetaan leuan alta, niin oikein painaudun ihmisen kättä vasten, pusken, kehrään ja leivon lattiaa. Nautin oikein kovasti hellittelyistä, silittelyistä ja myös turkin harjaamisista – kunhan vain uskaltaisin ottaa niitä vastaan!

Tosi mielelläni jahtaan punaista pistettä, ja saalistuksen alkaessa komennan sitä vähän säksättämällä. Villiinnyn syöksähtelemään lentävien raksujen perässä, ja muutenkin leikin milloin milläkin hiirellä, pallolla ja huiskalelulla, ja sellaisella palloradalla myös. Sellainenkin olisi mukavaa, jos ihminen voisi vähän kätkeä ruokiani vaikkapa joihinkin aktivointileluihin tai vastaaviin: Saisin älyllistä haastetta, kun pohtisin, että mitenkäs tällä kertaa pääsisin käsiksi/tassuiksi vaikka lihanpaloihin. Minulle kun maistuu erityisen hyvin monenmoinen raaka liha, ja toivoisinkin sitä ainakin osaksi ruokatarjoilua.

Asustelen tällä hetkellä Jokeri-kollin kanssa, ja voitaisiin jatkaa elämää yhdessä. Taikka sitten erikseen – silloin olisi mukavaa, jos uudessa paikassa olisi jo valmiina lajitoveri. Minulle sopisi rauhallinen ja rakastava koti, jossa ymmärretään, että pieneltä kissalta vie aikaa tottua elämänmuutoksiin ja oppia luottamaan uusiin ihmisiin. Toiveenani olisi paikka, jossa olisi turvallinen olo tassutella, ja jossa minulle annettaisiin mahdollisuus kelpo askelin kesyyntyä ihka oikean kotikissan tavoille.

Kuvasarja minusta: https://youtu.be/J0jnq4KHOEc

Luovutusmaksu: 130€
Tutustuthan luovutussopimukseen ennen yhteydenottoa.
Kissat: 045 6572148
Otamme kodittomista eläimistä kyselyt vastaan vain puhelimitse.

Jaa tämä lemmikki ystävillesi: