Vilhelmiina (pentu)

LajiKissa
SukupuoliNaaras
Paikkakunta,
YhdistysPirkanmaan Eläinsuojeluyhdistys
Hui, ketäs täällä on? Minä tulin pikkaisen kurkkaaman vaan löytyisikö täältä sitä ihka oikeaa omaa kotia minulle! Olen sen verran ujo, että annan minun tilapäiskotini ihmisen kertoa minusta enemmän.

Vilhelmiina tuli meille syksyllä 2017 yhdessä emonsa ja kahden siskonsa Viktorian ja Viennan kanssa. Vilhelmiina oli alusta asti pennuista ujoin ja tänäkin päivänä viihtyy Vilja-emon hoivissa tiiviisti. Ajan kuluessa Vilhelmiina on rohkaistunut hurjaa vauhtia, mutta kaipaa hyvin rauhallista ihmistä lähelleen, jotta voi jatkaa onnistuneesti sosiaalistumista.

Pikku tyttönen syö kädestä herkkuja ja touhuaa sisariensa kanssa ihan tavallisen pennun tavoin. Hän paijaa emoaan ja rakastaa nukkua äidin kainalossa, siksi olisi hyvin tärkeää, että uudessakin kodissa olisi kiltti kissakaveri sekä rauhalliset, pitkäjänteiset ihmiset häntä odottamassa. Olemme täysin varmoja, että kun Vilhelmiinalle antaa rauhassa aikaa, hänestä tulee aivan valloittava kissa joka varmasti tulee viihtymään rapsuteltavana.

Luovutusmaksu: 130€
Tutustuthan luovutussopimukseen ennen yhteydenottoa.
Kissat: 045 6572148
Otamme kodittomista eläimistä kyselyt vastaan vain puhelimitse.

Jaa tämä lemmikki ystävillesi: