Kerttu

LajiKoira
Ikä5
SukupuoliNaaras
Paikkakunta,
YhdistysKeski-Suomen Eläinsuojeluyhdistys
Kerttu on etsinyt kotia KSESY:n kautta jo jonkin aikaa, ja kylläpä se ois hänelläkin jo aika päästä siihen ikiomaan loppuelämän kotiin.

Kerttu on vauhdikas touhutiina, jolla on kauniisti ilmaistuna lievä ADHD. Ei paljoa lelut eikä namit kiinnosta, paitsi jos just sillä hetkellä ei ole mitään vielä kiinnostavampaa näkyvissä, eli ihan perus mettäkoira.

Kerttu on 5-vuotias ja tulee toimeen lasten kanssa. Parasta maailmassa on hullu juoksentelu ja päätön leikkiminen muiden koirakavereiden kanssa. Hihnassa Kerttu osaa kävellä melko hyvin, mutta siihen tarvitaan vielä vähän harjoittelua.

Yksinjäämisen kanssa Kertulla ei ole mitään ongelmaa. Kerttua ei kuitenkaan luovuteta kerrostaloon, koska Kerttu tarvitsee paljon tilaa energian purkamiseen. Paras mahdollinen koti olisi jossain hieman syrjemmässä, missä vapaana juokseminen olisi mahdollista.

Voidaan luovuttaa toisen suht isokokoisen koiran kaveriksi tai ainoaksi koiraksi, kunhan Kertulla on mahdollisuus päästä leikkimään muiden koirien kanssa.

Riistavietti kohdistuu tällä hetkellä pääasiassa pienempiin koiriin ja kissoihin, mutta pitkähermoisella kouluttamisella sen innon saisi mahdollisesti ohjattua ihan oikeaankin riistaan.
0445476376
heiditanskanen(at)hotmail.com

Jaa tämä lemmikki ystävillesi: