Kodittomat lemmikit

Vili & Sissi

Laji Kissat
Ikä 3 Vuotta
Sukupuoli Uros
Paikkakunta Pirkanmaa, Tampere
Yhdistys Pirkanmaan Eläinsuojeluyhdistys
Lisätietoa Tutustuthan luovutusehtoihin ennen yhteydenottoasi. www.pesu.org

Miumau! Me ollaan parhaimmat kaverukset Vili ja Sissi. Haluamme ehdottomasti samaan kotiin, koska olemme kuin paita ja peppu. Tukeudumme toisiimme tosipaikan tullen, mutta meillä on kaikki edellytykset luottaa myös ihmiseen – tällä hetkellä luotamme täysin meidän omaan hoitomammaan... Olemme vuosimallia 2014, joten virtaa vielä riittää. Välillä kuitenkin käperrymme yhdessä ihmisen viereen makoilemaan.

Meistä selkeästi rasavilli ja leikkisämpi olen minä, Sissi. Omaan ihanan rusehtavan värin. Rakastan leikkiä ja jahdata naruja. Kellonajasta riippumatta olen aina valmis jahtiin! Osaan myös rauhoittua; tykkään nukkua ihmisen vieressä ja tulenkin yleensä iltaisin nukkumaan mennessä kerjäämään rapsutuksia. Rapsutuksien saannin aikana on mukava nukahtaa.

Jos toinen meistä on leikkisä, niin mikäs toinen sitten olisi? Vili on ehdottomasti rauhallisempi. Vili on varmasti ruoka-aikaan paikalla ja söisi kaverinsa ruuatkin mikäli ihmiset vain antaisivat luvan. Kyllä Vilikin osaa leikkiä ja jahdata leluja kun sille päälle sattuu. Oikea valkoinen hurmuri tummilla täplillä! Vili on huomionhakuinen, joka tykkää seurata ihmisten tekemisiä.

Olemme uusille tuttavuuksille ujoja, jos näin voi asian ilmaista ihmisen kielellä. Jos vieraita tuleen piiloudumme mieluusti sängyn alle ja tutkailemme tilannetta. Välillä olemme uskaltaneet tulla moikkaamaan uusia tuttavuuksia, mutta tarvitsemme aikaa. Heti kun vieraat ovat lähteneet voimme käpertyä rauhassa tutun ja turvallisen hoitomamman viereen.

Toivomme uudelta kodilta rauhallisuutta. Lapsikotiin emme lähde, mutta esimerkiksi koiran tai muiden kissojen kanssa yhteiselo voisi sujua. Jos kotonasi on vapaa paikka sydämen sulattaville herroille, niin otathan yhteyttä ja sovitaan tapaaminen. Tilapäiskotihoitajallamme on paljon videoita ja kuvia meistä arkirutiineissa näyttääkseen, että olemme ihan kelpo kissoja oman ihmisen seurassa, vaikkakin ujostelemme uusia ihmisiä.

Välillä pohdimme, missä ja milloin on meidän aikamme löytää se oma koti, joka ymmärtäisi meidän hienouden sen kaiken ulkopuolisille näkyvän ”ujouden” takaa. Haluaisitko juuri sinä voittaa luottamuksemme ja tarjota meille loppuelämän kodin?

Tässä vielä meistä video: https://www.youtube.com/watch?v=dtgBmqnSG88

Luovutusmaksu: 230 € kaksi yhteensä
Sijainti: Tampere

Yhteystiedot

045 6572148