Adoptiotarinoita

Ukko on onnellinen eläkeläinen

Julkaistu

Ukko-koiraHESY pelastaa Suomessa joka vuosi noin 500 heitteille jätettyä lemmikkieläintä. Vuonna 2012 Ukko-koira oli yksi näistä. Sen historiasta ja taustasta ei ole juurikaan tietoa – varmaa on vain se, että sekarotuinen koira sai eläkepäivikseen ansaitsemansa onnellisen ja rakastavan kodin.

Keväällä 2012 helsinkiläinen Tapio Kosonen kuuli tuttavaltaan pienestä chihuahuaa muistuttavasta koirasta, joka oli löytynyt Itäkeskuksesta ja majaili tuolloin HESYllä. Tapio oli jo ehtinyt kaivata uutta koirakaveria, joten hän päätti mennä katsomaan sitä.

– Nähdessäni ensimmäisen kerran pikkukoiran, ajattelin, että onpa se omituisen näköinen. Valtaisa turkki sai koiran näyttämään pyöreältä, pienipäiseltä tynnyriltä, vaikkei se itse asiassa niin lihava sitten ollutkaan, muistelee Tapio huvittuneena.

Tapio kävi katsomassa koiraa pari kertaa HESYllä ja sai tutustua siihen rauhassa. Koira arvioitiin tuolloin noin kymmenvuotiaaksi. Kyseessä oli siis jo iäkkäämpi karvaturri. Tapio tiesi, ettei se luultavasti eläisi enää kovin montaa vuotta, mutta halusi silti antaa koiralle hyvän kodin sen loppuelämäksi. Näin sekarotuinen Ukko tuli taloon.

Alku uudessa kodissa oli hiukan haastavaa aikaa. Pienen koiran pää meni muutoksesta pyörälle, ja se ylireagoi lähes kaikkeen. Varsinkin toisten koirien kohtaaminen sai sen täysin sekaisin, mikä hämmensi myös uutta omistajaa.

– Aluksi Ukon kurkusta kuului hyvinkin epäkoiramaisia ääniä. En ollut koskaan aikaisemmin kuullut koiran kirkuvan. Tähän kun lisäsi vielä kähinää, murinaa ja vinkumista, niin koira oli kuin suoraan Manaaja-elokuvasta. Autot, kovat äänet ja ohikulkevat ihmiset olivat myös uhkatekijöitä, joihin Ukko reagoi milloin hyökkäilemällä, milloin säikkymällä, Tapio kertoo.

Vanhan koiran uudet temput

Ensimmäiset puolitoista vuotta Ukko käyttäytyi uutta omistajaansa kohtaan jokseenkin etäisesti. Tapio ei kuitenkaan ottanut tästä paineita, vaan antoi sille omaa aikaa ja rauhaa. Sitten tapahtui jotain, mikä muutti kaiken.

– Olin kolme viikkoa reissussa. Kun tulin takaisin, Ukko ei ollut tuntevinansa minua. Koira murisi raivokkaasti, kun menin hakemaan sitä hoitopaikasta. Yhtäkkiä jo samana iltana se kuitenkin päättikin, että olin sittenkin ihan hyvä tyyppi – siitä lähtien koira on liimautunut jalkoihini. Ukko alkoi myös viihtyä sylissä, mitä se ei koskaan aikaisemmin ollut tehnyt. Väliaikainen hylkäys ja jälleennäkeminen luultavasti saivat aikaan jotakin pienen koiran päässä, Tapio ihmettelee.

Omistajaansa kiintynyt Ukko on nykyisin rauhallinen verrattuna alkuaikoihin. Vaikka ikävuosia on kertynyt jo kaksitoista, Ukko on silti yllättävän pirteä ja terhakas. Sillä on tapana leikkiä päivittäin erilaisia leikkejä – joko yksin tai omistajansa kanssa yhdessä. Milloin vuorossa on vauhdikas hippa koiran ja omistajan jahdatessa toisiaan, milloin koira lennättää ruoan paloja ympäri asuntoa ja metsästää niitä.

Kaverukset odottavat jo innolla kesää, jolloin he pääsevät yhdessä saareen rentoutumaan. Tapio on vienyt Ukon sinne jo kahtena edellisenä kesänä. Saaressa Ukko saa viettää kunnon koiranelämää rentoutuen ja juoksennellen.

– Ukko nauttii olostaan siellä, minkä kyllä huomaa. Välillä se näyttää suorastaan hymyilevän.

Vaikuttaa vahvasti siltä, että vanha koira on uusien temppujen lisäksi oppinut olemaan myös onnellinen.

Teksti: Mari Saari

http://www.hesy.fi/toukokuu-ukko-on-onnellinen-elakelainen/

Lisää tarinoita