Adoptiotarinoita

Ujosta Oskariinasta reippaasti muikistelevaksi Mafaldaksi

Julkaistu

Mafalda makaaMusta turkki ja kultaiset silmät kiinnittivät Katrin huomion, kun hän etsi muutamia vuosia sitten Monika-kissalleen ystävää HESYn sivuilta.

– Se oli sitten menoa saman tien. Ilmoituksessa kerrottiin, että tämä neiti on hyvin arka, mutta tulee toimeen muiden kissojen kanssa. Arvelin, että yhden ihmisen ja reippaan kissan rauhallinen koti olisi sopiva paikka arkajalalle, Katri kertoo.

Tuohon aikaan Oskariinana tunnettu kissa asusti HESYllä jo toistamiseen. Alun perin Oskariina kuului pentueeseen, joka löydettiin vuonna 2009 Forssan Tammelasta ja joka päätyi HESYlle. Yhdistyksen hoidossa pennut nimettiin hauskasti poika-tyttö-tyylisesti.

Pian Oskariina pääsi uuteen kotiin, mutta ilmeisesti veri veti vaeltamaan. Perheen leivontapäivänä kissa pääsi livahtamaan tuuletusikkunasta karkuun. Kulkurielämä maistui kissalle kesäisessä ja luonnonläheisessä miljöössä niin hyvin, että se eli seuraavat viisi kuukautta ulkona.

– Vasta lokakuussa 2010 Oskariina saatiin kiinni ja palautettiin HESYlle. Ensimmäinen omistaja ei halunnut ottaa niin ihmisarkaa kissaa takaisin, Katri taustoittaa.

Ujoliinin ensipäivät

Ensitapaamisella Oskariina pakeni Katria nurkkaan piiloon eikä lämmennyt edes namuille. Katri kuitenkin pysyi päätöksessään, ja parin päivän päästä Oskariina lähti lakanaan käärittynä kuljetuskorissa uuteen kotiin.

Mafalda istuu– Autossa matkalla uuteen kotiin kuljetuslaatikossa oli aivan hiljaista. Olin tottunut autossa karjuviin ja oksenteleviin katteihin, joten välillä minun piti oikein pysähtyä tarkistamaan, että onhan musta pantterini vielä hengissä.

Katrin luona Oskariina sai nimekseen Mafalda, uuden elämän kunniaksi. Mafaldana kissa sitten asettui taloksi makuuhuoneen komeroon eikä liikkunut ensimmäisinä päivänä kuin sängyn alla ja huonekalujen suojissa pimeyden laskettua. Uteliaisuus, leikkinaru ja uusi kissasisko houkuttelivat Oskariinan vähitellen päivänvaloon. Ihmisiin tutustuminen tapahtui yhtä lailla hiljalleen, vatsan kautta.

– Aluksi jätin Mafaldan rauhaan enkä pakottanut sitä mihinkään. Annoin luottamuksen kasvaa pikkuhiljaa, Katri kertoo. 

– Hain eläinkaupoista pitkiä tikkunameja, joiden houkuttelemana ujoliini tuli jo melko lähelle. Sitten aloin vähitellen silitellä Mafaldaa, kun se oli aterioimassa.

Kärsivällisyys ja rajojen kunnioittaminen tekivät tehtävänsä. Pian Katri sai pitää Mafaldaa jopa sylissä.

– Voi miten siron jäntevä kissa ja ihanan silkkinen, kiiltävän musta turkki! Ja mikä ihana, pitkä ja ilmeikäs häntä, hän kuvailee tuntemuksiaan. 

Muikistelijan päivät

Nykyään Mafalda on reipas leikkijä, joka sekä viihtyy itsekseen pallojen kanssa että juoksee hiirenhännän perässä, kun Katri vetää narua. Mafalda pitää myös rapsutuksista, Monikan kanssa kisailusta ja luonto-ohjelmista. Harjaaminen ei ole kaikkien kissojen suosikkijuttu, mutta Mafaldan se on.

Mafaldan hammasharja– Minulla on sellainen pieni vauvanharja. Kun otan sen esiin, Mafalda rientää heti paikalle muikistelemaan. Otsan harjaaminen saa kehräyksen nousemaan ihan falsettiin.

Vielä erikoisempaa on se, että Mafalda puhdistaa hampaansa täysin omatoimisesti!

– Se on ihan itse keksinyt käyttää hammasharjana paksua sisalköyttä. Mafalda ohjaa tassulla köyden pään suuhunsa ja vetää hampaansa siitä läpi. Kuukauden käytön jälkeen köydenpätkä on purkautunut ja muuttunut sutiksi, eli se pitää vaihtaa uuteen.

Kissarakkaan onnea

Katri pitää kaikista eläimistä, mutta lemmikkeinä hänellä on ollut pelkästään kissoja. Ennen omia kissoja Katri hoiti kavereiden kissoja, ja omien kissojen myötä myös HESYn toiminta on tullut hänelle tutuksi.

– Arvostan kovasti HESYn tekemää työtä löytöeläinten auttamiseksi. Omaa korttani HESYn kekoon olen kantanut asioimalla yhdistyksen kierrätettyjä eläintarvikkeita myyvässä puodissa: esimerkiksi kissojeni kaikki ruokakupit on hankittu sieltä.

Rakkaus kissoihin on säädellyt Katrin kodin valintaa ja sisustusta. Kissathan ne eniten ovat kotona, joten asunnon täytyy toimia misujen ehdoilla. Ja palkkio maksetaan onnellisena hyrräämisenä, mistä ihmisenkin onnellisuustaso nousee.

– Erityisen onnellinen ja otettu olen Mafaldan kesyyntymisestä. On ollut erinomaisen palkitsevaa voittaa huippuaran kissan luottamus. Piileskelevästä sähikäisestä on kuoriutunut täysin kesy sylikissa.

Teksti: Päivi Hagman

Lisää tarinoita