Adoptiotarinoita

Sohvan alta sylikissaksi

Julkaistu

Pippuri halaa velipoikaaMeillä oli ennestään kaksi nuorta kissa-herraa, joista nuorempi tuntui kaipaavan jatkuvasti huomiota ja seuraa enemmän kuin mitä pystyimme sille tarjoamaan. Pienen pähkäilyn jälkeen päätimme uskaltaa ja ottaa vielä kolmannen pyörän elämäämme. Kaksi ensimmäistä kissaamme olivat tulleet Hesyn kautta, joten päätimme tällä kertaa katsella myös muualta. Pienen guuglettelun jälkeen päädyimme kodittomat.info -sivuille. Näin pystyimme tukemaan myös muita tätä arvokasta työtä tekeviä yhdistyksiä.

Pippuriin ihastuimme, kun ilmoituksessa luki kaverin olevan leikkisä ja aktiivinen paljon huomiota haluava yksilö. Käytännössä Pippuri oli kloonattu Veikkamme. Lisäksi Pippurin mainittiin olevan hieman arka, mikä helpotti päätöstämme entisestään. Paras tunne, jonka eläimen kanssa voi saada on se, kun arasta kissasta saadaan kunnon sylivaavi. Vanhempaa herraamme Leoa mainostettiin aikanaan termein "sähisen ja sinkoilen", mutta meillä hänestäkin tuli nopeasti Leo Leikkisä.

Pippuri tuli meille kesäkuussa 2013. Ensimmäiset päivät kulkivat samaa rataa kuin Leon ja Veikan kanssa. Aluksi kissa makasi saunan takimmaisessa nurkassa eikä antanut oikein mitään kontaktia ihmiseen. Leo ja Veikka kävivät välillä ihmettelemässä, että kukas se tämä uusin tulokas oikein on. Ne kuitenkin kunnioittivat tulokkaan toiveita ja antoivat tämän asettua omassa rauhassaan. Ruoka ja juoma kuljetettiin kissa-herran toiveiden mukaisesti saunaan ja nopeasti tämä rentoutukin sen verran, että uskalsi jo vähän maistaa tarjolla olevia herkkuja. Muutaman päivän ihmettelyn jälkeen Pippuri uskalsikin jo poistua saunasta muualle asuntoon. Tosin poistuminen tapahtui ääntä nopeammin ja matka päätyi useimmiten sohvan alle Leon ja Veikan ihmetellessä, että mikä tuo yönmusta pikakiitäjä oikein on kissojaan. Sohvan alta kissa uskalsi lähteä samaa nopeutta noudattaen kohti parveketta, jonka lasien takaa oli hyvä tarkkailla uutta ympäristöä. Uudet veljet pötköttelivät ilta-auringossa ihmetellen, että koska se oikeen rentoutuu?

Pippuri puussaTalossa ollut kiipeilypuu alkoi pikkuhiljaa kiinnostaa sen verran, että yön hiljaisina tunteina Pippuri uskalsi hiippailla ja kiipeillä siihen tarkastelemaan asuntoa. Kiipeilupuusta löytyi muutama lelu joiden kanssa telmiessä saatiin ensimmäiset oikeat kontaktit Pippurin ja isäntäväen välillä. Pieniä nopeita yhden sormen rapsutuksia korvan takaa ja jää alkoi pikkuhiljaa murtua. "Kyllä tästä vielä sylikissa tehdään." Kiipeilypuussa Pippuri otti myös Veikan kanssa ensimmäiset painit, joita oli vielä lukuisia tulossa. Pippuri alkoi ymmärtää, että nämähän ovat ihan hyviä tyyppejä kaikki. Painit muuttuivat ympäri asuntoa suoritettaviksi kisailuiksi ja yhden sormen rapsutukset kunnon rapsuttelutuokioiksi.

Pippurin tulo teki juuri sen mitä toivoimme, Veikka sai purkaa energiaansa toiseen kissaan, meidän ihmisten sijaan. Meidän ihmisten kun on vaikea painia kissan kanssa kiipeilypuussa tai juosta sängyn alle jemmaan. Nyt talossa on nukkumataukoja lukuunottamatta vauhtia ja vaarallisia (eli hauskoja) tilanteita sekä elämää aivan uudella tavalla.

Muistettavia tilanteita on paljon. Kun tajusimme, ettei Pippuri arkuuttaan suostu menemään kannelliseen kissavessaan, tarjosimme avomallia. Kissan ilme oli, että "Vihdoin ne tajusivat, halleluujaa!" Ehkä kuitenkin kaikista ikimuistoisin tilanne oli, kun syyskuussa Pippurin entiset sijaishoitajat kävivät kissa-herraa moikkaamassa. Vieraiden saapuessa Pippuri paineli sohvan alle piiloon eikä tullut pois ennen kuin vieraat olivat lähteneet. Vielä samana iltana Pippuri halusi syliin - ensimmäistä kertaa. Siitä lähtien Pippuri on ollut todellinen sylikissa, joka haluaa ja antaa paljon huomiota. Ihan kuin yrittäisi sanoa, että "Mulla on täällä hyvä olla elkää antako mua takas sinne toiseen perheeseen." Se fiilis, kun arasta ja pelokkaasta kissasta tulee sylivaavi, joka uskaltaa luottaa omistajaansa täysillä. Se on se ikimuistoisin hetki.

Pippurin jälkeen kissaperheemme on kasvanut vielä yhdellä tyttökissalla, eri löytöeläinkodista. Noita mustia panttereita ei aina meinaa toisistaan erottaakaan. Mutta se onkin oma tarinansa.

Terhi ja Pete, Leo, Veikka, Pippuri ja Ratikka

Lisää tarinoita