Adoptiotarinoita

Orpopentu mullisti kokeneen eläintenhoitajan elämän

Julkaistu

Emma sylissä– Niin siinä vain kävi. Meidän piti avomieheni kanssa ottaa syksyllä saksanpaimenkoira, mutta seefferi-suunnitelma vaihtuikin Emmaan, HESY:n eläintenhoitaja Merja Pauni kertaa lähes viiden vuoden takaisia tapahtumia.

Emmalla hän tarkoittaa yhdistyksen hoiviin kesäkuun 2010 puolivälissä tuotua maatiaiskissan orpopentua, joka löytyi Siuntiosta puuvajasta. Pentu oli löydettäessä vasta reilun kahden viikon ikäinen ja täysin avuton. HESY:llä 11 vuotta eläintenhoitajana työskennellyt ja monta orpopentua maailmalle saattanut Merja otti päävastuun pienokaisen varttumisesta. Se tarkoitti ympärivuorokautista huolenpitoa.

Merja otti pennun kotiinsa Keravalle ja ruokki sitä emonmaidonvastikkeella neljän tunnin välein. Öisin herätyksiä oli kahdesti: ensimmäinen keskiyöllä, toinen kello neljä aamuyöllä. Aamuruokinta oli hoidettava ennen töihin lähtöä ja pentu oli otettava mukaan myös työpaikalle säännöllisen ruokinnan turvaamiseksi. Pennun varaemona oleminen oli Merjasta ajoittain uuvuttavaa.

– On melko raskasta ruokkia tuttipullolla pariviikkoista pentua yötä myöten, mutta onneksi Emma oppi syömään jo ensimmäisen hoitoviikon jälkeen itsenäisesti. Kiinteään ruokaan siirryttyään pentu pärjäsi keskiyön ruokinnan jälkeen aamusyöttöön asti. Sain myös kotiväeltä kiitettävästi taustatukea, sillä 8-vuotias Eemeli-kissamme pesi ja hoiti Emmaa kotona. Kolli näytti, että kyllä miehetkin osaavat, Merja naurahtaa.

Kuin äiti ja vauva

HESY:lle tulee joka vuosi muutamia orpopentuja, joiden elämä on huteralla pohjalla. Kaksiviikkoiselle Emmallekin olisi voinut käydä huonosti, mikäli se ei olisi saanut ajoissa asiantuntevaa hoitoa.

– Emma oli Eläinsuojelukeskukseen saapuessaan kovin pieni, mutta onneksi sen verran hyväkuntoinen ja pirteä, että vahvistui nopeasti ravintoa saatuaan. Ilmeisesti pentu ei ollut ehtinyt olla kovinkaan kauaa ilman emoa, Merja arvelee.

Hänen ja Emman suhde kehittyi pentuaikana tiiviiksi ja läheiseksi. Emma nukkui ensimmäisen viikon Merjan sängyn vieressä kuljetuskopassa ja herätti pariskunnan joka aamu kello kuusi äänekkäällä miukunalla. Symbioottisen suhteen seurauksena Emma leimautui Merjaan.

– Olimme kuin äiti ja vauva vierekkäisine vuoteinemme ja tuttipulloinemme. Emma ripustautuu edelleenkin – aikuisenakin – minuun ja pitää minua emonaan.

Koska Emma kasvoi ilman sisaruksia, jäi Eemelin tehtäväksi opettaa pentu kissojen tavoille. Ilman kissan mallia pennusta saattaa kehittyä riehakas. Aikuisiällä kissan vinoutunut käytös – raapiminen ja pureminen – voi aiheuttaa pitovaikeuksia. Merja on kokenut kissojen kasvattaja, eikä päästänyt tilannetta kehittymään näin pahaksi.

– Vaikka Eemeli kouli Emman sosiaalisia taitoja ja antoi sille näin eväitä elämään, jouduin minäkin välillä ojentamaan villikkoa, etteivät sen leikit äityisi liian hurjiksi.

Eemeli nuoreni silmissä

Vielä alkukesällä 2010 Merja ja hänen miehensä Jani eivät olleet tehneet lopullista päätöstä Emman adoptoimisesta. He olivat kahden vaiheilla. Asia ratkesi pariskunnan ollessa lomamatkalla Virossa, kun ero pennusta painoi Merjan mieltä.

– Ajatukset karkasivat koko ajan Emmaan. Minulla oli kova ikävä pentua. Silloin päätimme hakea orpohoidokin heti loman jälkeen kotiin.

Emma oli Merjan mukaan järkiratkaisu. Pariskunnan vallitsevassa elämäntilanteessa kissa oli huomattavasti koiraa helppohoitoisempi vaihtoehto. 

– Sekä minulla että Janilla on epäsäännölliset työvuorot: teemme paljon ilta- ja viikonlopputöitä, ja koira olisi näin ollen joutunut olemaan pitkiä aikoja yksin kotona. Minulla on lisäksi selkärankareuma. Sairauden takia niveleni ovat arat ja kipeät, mikä olisi vaikeuttanut koiran ulkoiluttamista.

Emma muutti kertaheitolla Merjan ja Janin elämän ja suunnitelmat, mutta suurin mullistus pennun saapuminen oli Eemelille.

– Emma oli piristysruiske, joka sai patalaiskan ja ylipainoon taipuvaisen kollin liikkeelle ja laihtumaan. Eemeli nuoreni ihan silmissä. Nyt kissat ovat kuin paita ja peppu: erottamattomat.

Lisää tarinoita