Adoptiotarinoita

Mainoskasvo löysi uuden kodin

Julkaistu

Neela ja lempinalleNeelan tulo meille oli ihan sattuman kauppa. Meillä oli aikaisemmin musta labradorinnoutaja Nelli, joka nukkui pois heinäkuussa 2009. Silloin päätin etten ikinä ota uutta koiraa, koska Nelli sairasti 6 kk:n iästä lähtien toistuvia korvatulehduksia ja verikorvaa. Lisäksi se oli allerginen luonnossa oleville homeitiöille. Varsin arvokkaaksi siis tuli se 12 vuoden ja 10 kk:n aika, jonka se meillä oli.

Jonkin ajan kuluttua aloin pohtia, että ehkä uusi koira olisi kuitenkin kiva. Olisi lenkkiseuraa ja kaveri läsnä.

Neelan ensimmäinen poseeraus

Viime keväänä vanhimman poikani tyttöystävä kysyi, että pitääkö koiran välttämättä olla rotukoira. Hän on suuri eläinystävä ja lähetti minulle linkin Kodittomat.infon sivuille, josta hän oli bongannut Nelli Luppakorvan kuvan. Avasin linkin ja rakastuin heti, se oli kohtalon johdatusta. Nelli muistutti kovasti vanhaa Nelliämme, oli musta ja sama anova katse ja sitten ne korvat. Soitin annettuun numeroon ja siitä se lähti, Nelli Luppakorva muutti meille toukokuun toisella viikolla. Koiran uudeksi nimeksi tuli Neela, koska perheessä ei voi olla kahta Nelliä. En ole katunut että intuitiolla hänet otin :).

Neelan taustasta tiedän sen verran että emo on (suur?) snautseri ja että hänet on luovutettu kuusiviikkoisena avohoitopotilalle, joka oli itse noin kuukauden kuluttua todennut ettei voi pitää koiraa. Hän oli sitten ollut yhteydessä eläinsuojeluyhdistykseen, jonka edustaja lähti käymään ja totesi jo parin minuutin jälkeen, että kyseinen henkilö ei tässä tilanteessa voi pitää koiraa. Neela otettiin huostaan sijaiskotiin Orimattilaan ja oli neljän ja puolen kuukauden ikäinen tullessaan meille.

Totuttelua uuteen kotiinAlkutaival sujui mielestäni hyvin, vaikka piti opetella uusille tavoille. Neela oppi sisäsiistiksi alle kahdessa viikossa ja samassa ajassa pyörät, mopot ja skootterit, roska-auto ja lentokonemeteli tulivat tutuksi. Ensimmäisen viikon olin ottanut lomaa ja heti aloitettiin yksinolon harjoitteleminen, ettei eroahdistus iskisi sitten kun arki alkaisi ja töihin oli mentävä. Meillä oli heti hyvä yhteys ja lenkitin Neelaa vapaana metsässä loppusyksyyn asti. Pari muovilistaa kodinhoitohuoneessa on jyrsitty 10 cm matkalta ja eteisen tasoa on kahteen kertaan vähän maistettu, mutta muuten ollaan säästytty vahingoilta. Neela on hyvin hellyydenkipeä ja pyrkii lähelle ja syliin aina kun voi. Petikin on meidän makuuhuoneessa sänkyni vieressä.

Neela tarkkana veneessä

Arki on muuttunut sillä tavalla, että aamulla ennen töihin menoa käymme 45 - 60 minuutin lenkillä joten itselleni ei juuri jää ylimääräistä aikaa valmistautua töihin :). Iltapäivästä nuorin poikamme tai mieheni lenkittää ja vie koirapuistoon. Iltalenkin teen minä. Viikonloppuna Neela on mukana melkein kaikkialle minne menemme, hän on perheenjäsen siinä missä me muutkin.

Neelan kanssa harrastamme veneilyä ja metsässä samoilua. Kovasti neidillä on metsästysviettiä (mikä oli meille yllätys, isä ilmeisesti saksanseisoja), joten enää emme lenkitä häntä irrallaan. Myös koirapuistoissa käymme lähes päivittäin ja sitä kautta olemme saaneet uusia tuttavuuksia.

Neela ja Teksu autoilemassaMonta mukavaa hetkeä Neelan kanssa on ollut, mieleenpainuvin ehkä kun metsässä törmättiin valkohäntäpeuroihin ja Neela lähti niiden perään ja oli poissa 20 minuuttia. Tuli kuitenkin juosten takaisin aivan hengästyneenä ja kieli poskella, silmät intoa täynnä. Myös veneily kesällä onnistui hyvin ja hänestä tuli aimo venekoira.

Kaiken kaikkiaan mukava koira ja seurakaveri, aktiviteettiä tosin täytyy olla paljon. Hyvä vahtikoira myös.

T. Tiina ja Neela

Lisää tarinoita