Adoptiotarinoita

Löytökoira Vilin sisarukset löytyivät Facebookista

Julkaistu

Vili ja Ruttu unillaVili löytyi kesällä 2012 Espoon Nöykkiöstä, josta koira toimitettiin Viikin löytöeläintalon kautta HESYlle odottamaan pääsyä uuteen kotiin. Turvallinen koti löytyi yli vuoden odottelun jälkeen. Samalla koiran tuntematon menneisyys alkoi aueta.

Tiina Salmelle koirat ovat aina olleet enemmän perheenjäseniä kuin lemmikkejä. Hän ei ole ollut päivääkään ilman koiraa siitä lähtien, kun hän otti ensimmäisen koiransa vuonna 1992. Myös hylätyt ja kaltoin kohdellut koirat ovat löytäneet Tiinan luota kodin. Hänen suurimpana pontimenaan hakeutua HESYn nettisivuille oli kuitenkin tyttökoira Ruttu, joka kaipasi seuraa perheen muutettua Järvenpäähän ja vanhojen koirakavereiden jäätyä Helsinkiin. Siten löytyi Vili.

– Vuoden 2013 marraskuussa Vili kävi hoitajansa kanssa meillä kylässä ja tutustumassa uusiin perheenjäseniinsä. Vili oli ollut vailla kotia jo lähes puolitoista vuotta. Kaikkien onneksi pitkä odotus päättyi viimein, sillä koira sai uuden kodin minun ja puolisoni luota loppuvuonna 2013, Tiina muistelee yli vuoden takaisia tapahtumia.

Ensimmäiset viikot uudessa kodissa olivat totuttelun aikaa. Vili yritti siepata luita ja juosta ne suussaan karkuun. Tulokas pelkäsi myös kovasti ruoan loppuvan kupista. Pian Vili kuitenkin rauhoittui ja huomasi, ettei Tiinan luona tarvitse huolehtia moisesta asiasta. Alkuun Vili ihmetteli ihan kaikkea, seurasi ja katsoi kummissaan esimerkiksi tiskikoneen täyttöä ja pyykkien laittamista. Imurille sen piti vähän ärhennellä, samaten ruohonleikkurille. Vili kuitenkin lopetti nopeasti huonot tapansa. Tiinan mielestä Vili sopeutui uuteen kotiin helposti ja osoittautui hauskaksi kaveriksi.

– Vili “kyntää” kuonolla talvella lunta ja kesällä pitkää heinää. Ja sitten kun sille nauraa, niin koira innostuu “kyntämään” vielä enemmän. Vilin on myös ihan pakko saada jotain suuhunsa, kun tulemme kotiin. Jos lelua tai luuta ei silloin satu olemaan eteisen lattialla, niin se ottaa suuhunsa kengän. Joku kapine Vilillä on kuitenkin ihan pakko olla suussaan, kun se tervehtii kotiväkeä koko peppu heiluen ja aarretta suussaan esitellen. Näin se tekee, vaikka olisimme olleet poissa vain viisi minuuttia, Tiina kertoo.

Juokseminen verissä

Kotiutumisen jälkeen Tiina rupesi selvittelemään Vilin taustoja ja sai Facebookin avulla tietää, että koiran emo oli greyhound ja isä amstaffi. Samalla selvisi koiran tarkka syntymäaikakin. Muuttoajankohtana Vili oli ollut 2,5-vuotias. Yllättävin ja ilahduttavin löytö oli se, että Vilillä on myös sisaruksia, joita Tiina ja Vili ovat käyneet tapaamassa.

– Juokseminen on Vilillä verissä, varmaan peruja emolta, arvelee Tiina viitaten koiran perimään.

– Vili pääsee kolmesti päivässä lenkille ja saa olla vapaana. Muutaman kilometrin päässä asunnostamme on iso koirapuisto, jossa koira tykkää porhaltaa. Omalla pihallakin se pääsee pinkaisemaan kuutisenkymmentä metriä yhteen suuntaan, mikä menee kyllä alta aikayksikön.

Vili nukkuu mielellään Tiinan ja hänen puolisonsa sängyssä, mutta antaa aina kohteliaasti ja pyytämättä tilaa ja siirtyy omaan sänkyynsä pariskunnan käydessä nukkumaan. Kotiutuminen on nyt edennyt niin pitkälle, että Vili viihtyy pihalla, jossa se on alkanut vahtia reviiriään.

– Vili rähisee vastaantuleville koirille oman korttelin alueella, mutta ei kuitenkaan koskaan missään muualla. Pihallemme eksynyt sammakko herätti molemmissa koirissamme sellaista ihmetystä, että ääneen sai taas niille nauraa räkättää, kertoo Tiina.

Vili ja Ruttu nakkiateriallaHän uskoo Vilin käyttäytymisen johtuvan osittain Rutusta. Koirat ovat nimittäin olleet kuin paita ja peppu heti ensitapaamisestaan lähtien.

– Koirat ovat kahdestaan koko aika, ollaan kotona tai ei. Ne syövät toistensa ruokakipoista ja nukkuvat toistensa kainalossa. Pariskunta on niin hellyttävä, että kaikki tuttumme niitä ihailevat.

Ehkä siksi Vili onkin ruvennut niin ärisemään. Ruttu on sen tyttö nyt.

Tiinalle koirat ovat läheisiä, elämän suuria iloja ja rikastuttajia.

– Ovat ne sellaisia sankareita, että keksivät päivittäin jotain, jolle on aivan pakko nauraa ja hymyillä.

Teksti: Desiré Edelberg

http://www.hesy.fi/joulukuu/

Lisää tarinoita