Adoptiotarinoita

Leikkisää painimista ja letkeää yhteiseloa

Julkaistu

Puksun mielestä aterian jälkeen on hyvä köllötellä hetki.Katja ja Markus Holmstenin perheen eteisessä harmaa ja arvokkaan oloinen kissarouva tulee minua vastaan. 6-vuotias Puksu on Holmstenien kissakaksikosta vanhempi ja myös rohkeampi osapuoli. Toinen kissoista, noin 3,5-vuotias Minttu, tarkkailee kenkiä riisuvaa muukalaista vielä turvallisen välimatkan päästä. Kun mitään erityisen mielenkiintoista ei tunnu tapahtuvan, jolkottelevat kissat omiin touhuihinsa. Kissatoverukset päätyivät kumpikin aikoinaan Holmsteneille HESY:n kautta.

– Puksu on siis löydetty Pukinmäestä. Siitä sen nimikin juontaa juurensa. Kissa oli ollut ilmeisesti aika huonossa kunnossa ja sitä hoidettiin Viikissä nelisen viikkoa, josta se oli sitten siirtynyt HESY:lle. Puksu oli itse asiassa vielä karanteenissa, kun kävimme katsomassa sitä, mutta suloisuudellaan se teki meihin heti vaikutuksen, Katja avaa Puksun tarinaa.

Puksu ehti asustaa Holmstenien luona jonkin aikaa, ennen kuin sille lähdettiin etsimään kaveria.

– Minttu taas kuului isompaan kissaporukkaan, joka otettiin kiinni Karkkilasta. Kun menimme katsomaan Minttua, se oli koko ajan jonkun kyljessä kiinni. Se luovutettiinkin vain kotiin, jossa oli toinen kissa, Katja jatkaa Mintun tarinasta.

Seura sai piristymään

Mintun suurinta hupia on jaloissa kiehnääminen.Puksulle ei tehnyt tiukkaa luopua perheen ainoan kissan roolista Mintun astellessa taloon. Katja ja Markus kertovat kissaseuran pikemminkin piristäneen Puksun mielenmaisemaa.

– Kun Puksu asui täällä yksinään ja menimme nukkumaan, niin saattoi pari kertaa kuulua sellainen apea maukaisu. Se on loppunut nyt kokonaan, Markus kertoo.

Mintun suurinta hupia on muun muassa jaloissa kiehnääminen.

– Varsinkin syksyisin Puksu oli kyllä vähän alla päin. Välillä se istui pitkään tuossa leikkitolpassansa ja oli apeana. Mintun tulo on kyllä auttanut tähän, eikä se enää ole yhtään apea, Katjakin muistelee.

Läheisriippuvainen ja ruualle perso

Yhdessä kissat tykkäävätkin viettää aikaa leikkisästi painien. Katja ja Markus kertovat luonne-erojen paistavan läpi leikkisästä läimimisestäkin: Siinä missä Puksu olisi valmis pidempäänkin painiin, Minttu luovuttaa alta aikayksikön ja heittäytyy maahan selälleen. Mintun suurinta hupia on myös jaloissa kiehnääminen.

– En osaa oikein edes sanoa tätä kissaa Mintuksi, vaan kutsun sitä aina Hinkaksi, sillä se kiehnää aina tuossa jaloissa, Markus nauraa.

– Minttu on kyllä ihan läheisriippuvainen. Se jopa vähän komentaa, että pitää antaa jalat kiehnättäväksi, Katjakin kertoo.

Katja ja Markus arvelevat kovan huomion tarpeen johtuvan osittain siitä, että Puksu ei tuttavuuden alkumetreillä huolinut uutta tulokasta aivan kylkeensä kiinni. Parivaljakon välille syntyi siis lämpimästä suhteesta huolimatta pieni hajurako, jota ei ole sen koomminkaan ylitetty. Mintun läheisyyden tarpeeseen vastaavat siis ihmisväen, ja etenkin Markuksen, jalat.

Puksu taas on Markuksen mukaan ennemminkin perinteisen itseriittoinen katti, jonka kissamainen viileys tosin hieman rapistuu, kun päästään ruokapöydän ääreen.

– Se kerjää ihan niin kuin koira! Tuo nuorempi saattaa tulla hetkeksi tähän pöydän viereen, mutta lähtee yleensä kesken pois. Puksu taas voi tulla kättäkin työntämään ja pysyy kyllä vieressä loppuun saakka. Koira se on myös siinä mielessä, että se syö ihan mitä vaan, Markus kertoo huvittuneena.

– Ei Puksu mitenkään röyhkeä ole, mutta se on vain päättäväinen, luonnehtii Katja nauraen Puksun strategiaa.

Juuri tällaisten persoonallisuuksien syntyminen ja niiden seuraaminen onkin Katjan ja Markuksen mielestä lemmikeissä antoisinta.

– Kyllä ne antavat elämään lisää sisältöä, ja jos ajattelee lastenkin kasvua, niin varmasti lemmikit opettavat paljon. Meille lemmikit ovat perheenjäseniä. Ne antavat valtavasti iloa. Olisihan se tietyllä tapaa ankeaa, jos me ihmiset täällä vaan keskenämme olisimme, Katja ja Markus toteavat.

Teksti: Saara Salonen

http://www.hesy.fi/syyskuu-leikkisaa-painimista-ja-letkeaa-yhteiseloa/

Lisää tarinoita