Adoptiotarinoita

Harry Potter -täpläinen siimahäntä sisustaa innokkaasti

Julkaistu

Clintin asumuksen vakiovarusteita ovat muun muassa jyrsijävessa, puusta tehty mökki sekä tähystystorni.Clint-hiiren omistaja Anja Lampio tutustui kesyhiiriin jo opiskellessaan eläinfysiologiaa Helsingin yliopistossa. Keväällä 2013 hän huomasi HESYn nettisivuilla ilmoituksen useasta urospuolisesta hiiripoikasesta. Tällöin Lampion kotona asusti jo kaneja ja marsuja, mutta hän ajatteli yhden hiiren sopivan hyvin joukon jatkoksi.

HESYlle päästyään Lampiolle selvisi, että hiiristä oli vapaana enää kaksi pienokaista, Clint sekä sen veli. Valinta oli nopea. Siihen taisivat vaikuttaa biotieteilijän Clint Eastwood -fanitus ja poikasen otsaa koristava, salamanmuotoinen Harry Potter -täplä. Seuraavan vierailun jälkeen Clint matkustikin uuteen kotiin pienessä muoviterraariossa vessapaperirullan suojassa.

– Hiiri kotiutui välittömästi ja oppi oitis kerjäämään makupaloja häkin kaltereiden välistä. Osan herkuista Clint syö heti, osa menee jemmaan. Niin tai näin, pummaus jatkuu saman tien, Lampio kuvailee.

Clintin häkki on sijoitettu korokkeelle, josta hiirulaisen on helppo tutkiskella maailmaa. Puuhaa löytyy omalta tontiltakin. Clintin asumuksen vakiovarusteita ovat muun muassa jyrsijävessa, puusta tehty mökki sekä tähystystorni, jonne hiiri pääsee pieniä puisia askelmia pitkin ja josta on tullut yksi sen lempipaikoista. Siimahännän ehdoton suursuosikki häkissä on pieni pajukori, joka on täytetty heinällä.

Hiiren emäntä kuvailee Clintiä kaltaisekseen, illanvirkuksi ja aamuntorkuksi.

– Clintin aamu lähtee käyntiin lusikallisella laktoositonta kermaviiliä, jonka päälle tulee pisara monivitamiinivalmistetta. Illalla Clint herää päiväuniltaan, jolloin se saa toisen annoksen viiliä. Raikasta vettä ja kuivaruokaa on tietenkin koko ajan tarjolla.

Vähäinen hiilikäpälänjälki

Clint on utelias veijari, jonka touhuja on mukava seurata. Hiiri on myös erittäin älykäs. Hauskana osoituksena tästä on sen ruokakippoon laitettu proteiinicocktail, joka koostui kuivatuista jauhomadoista, pienistä katkaravuista ja heinäsirkoista.

– Täydennysravinto kelpasi hiirulaiselle muuten, mutta ilmeisesti sirkat eivät olleet herran mieleen. Ne löytyivät myöhemmin siististä rivistä häkin nurkasta.

Clint järjestelee häkkinsä uuteen kuosiin aina viikkosiivouksen jälkeen. Muun muassa paperihylsy saattaa saada uuden paikan mökin edestä niin, että se muuttuu suojaisaksi ulostulotunneliksi.

Emäntä kehuu hiirtä helpoimmaksi lemmikikseen, jonka hiilikäpälänjälki on todella pieni.

– Häkin viikkosiivouksessa kuluu vain viisi litraa pölytöntä leppä- tai haapahaketta. Ravinnoksi suosittelen pellettejä, koska esimerkiksi mysleistä talttahammas nappaa vain herkut, jolloin ravinto saattaa jäädä yksipuoliseksi. Lisäksi hiirille tulee helposti “liikagrammoja”.

Sopiva moneen kotiin

Lampion mielestä siimahäntä sopii mainiosti esimerkiksi opiskelijalle, epäsäännöllistä työtä tekevälle tai vaikkapa ensilemmikiksi. Harmina on eläimen lyhytikäisyys. Toisaalta siitä saattaa olla etuakin, jos oma elämäntilanne muuttuu ja lemmikin pito vaikeutuu.

Varttunut biotieteilijä pitää hiirtä myös tieteen sankarina. Kesyhiiriä pitäisi arvostaa huomattavasti enemmän, sillä miljardit siimahännät joutuvat uhraamaan elämänsä ihmisten hyvinvoinnin eteen.

– Jokainen meistä on syönyt lääkkeitä, jotka on testattu hiirillä ja rotilla. Hiiri on tärkeä apulainen geenitutkijoille ja kehitysbiologeille, ja niiden avulla onkin selvitetty muun muassa geenien toimintaa. Moniin lääketieteen Nobel-palkintoihin pitäisi liittää kunniamaininta hiirille.

Teksti: Essi Ohra-aho

http://www.hesy.fi/heina-ja-elokuu-clint-hiiri-ilahduttaa-tutkijan-arkea/

Lisää tarinoita